Nuoret Lakimiehet 1/2009 - Yrittäjyys | Page 12

Julkisen sektorin edunvalvonta Nuoret Lakimiehet ry:n edunvalvonta julkisella sektorilla hoituu muun muassa Lakimiesliiton kautta. Lakimiesliitto hoitaa julkisen sektorin edunvalvontaa itse sekä Akavan ja JUKO:n kautta. Nuoret Lakimiehet osallistuu julkisen sektorin edunvalvontaan myös vaikuttamalla ja ottamalla kantaa ajankohtaisiin lainsäädäntö- ja muihin hankkeisiin, joista tällä hetkellä kaikkein merkittävin on auskultointijärjestelmän kehittämistyö. Suomen Lakimiesliitto Lakimiesliitossa julkisen sektorin edunvalvonta-asiat valmistelee hallituksen alaisena toimiva julkisen sektorin valiokunta. Se vastaa valtion, kunnan, kirkon sekä yksityisten valtionapulaitosten sopimusalojen neuvottelutoiminnasta sekä sopimusalojensa pitemmän aikavälin suunnittelusta. Vuonna 2009 julkiseen sektorin puheenjohtajana on Pekka Liesivuori ja jäseninä Sari Aho, Marjukka Hulkkonen, Pirjo Jalonen, Marja-Liisa Judström, Tuija Kanerva, Matti Kojonen, Lauri Kykkänen, Rauno Piik, Arsi Rantanen, Esko Ruokonen, Antero Rytkölä ja Mikko Saleva. Valiokunnan sihteerinä toimii asiamies Esa Eriksson. Nuorten Lakimiesten edustaja Sanna Kyllönen osallistuu julkisen sektorin valiokunnan toimintaan Rauno Piikin varajäsenenä. Julkisen sektorin valiokunnan tehtävänä on vastata julkisen sektorin neuvottelutoiminnan valmistelusta ja johtamisesta toimien aloitteellisesti lakimiesten palkkauksen ja edunvalvonnan kehittämiseksi. - huolehtimalla julkisen sektorin neuvottelutoimintaan liittyvästä paikallisesta yhteistoiminnasta, luottamusmiestoiminnasta ja osallistumisjärjestelmistä - valvomalla virkaehtosopimusten noudattamista - seuraamalla ansiokehitystä - tekemällä ehdotuksia hallitukselle ja valtuuskunnalle - valmistelemalla sektorin palkkauspoliittiset suunnitelmat - valmistelemalla kunkin sopimuskauden julkisen sektorin tulo- ja virkaehtosopimustavoitteet jäsenyhdistyksiä kuultuaan - valmistelemalla valtuuskunnalle annettava hallituksen esitys virkaehtosopimusta taikka vastaavaa koskevan neuvottelutuloksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä - valmistelemalla valtuuskunnalle annettava hallituksen esitys yhden tai useamman jäsenyhdistyksen työtaistelun aloittamisesta tai kieltämisestä - ratkaisemalla kunkin sopimuskauden järjestelyvarojen käyttö - hoitamalla muutkin hallituksen valiokunnalle antamat tehtävät. Julkisen sektorin valiokunnassa käsitellään hyvin paljon nimenomaan oikeushallintoon liittyviä asioita ja oikeusministeriön hallinnonalan pääluottamusmiehellä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Viime aikoina asialistalla on kuitenkin ollut myös esimerkiksi ALKU-hanke ja muut valtionhallinnon rakenne- ja organisaatiomuutokset. Julkisen sektorin valiokunnan alaisuudessa toimii myös kuntajaosto. Lisäksi Lakimiesliitossa toimii julkisen sektorin valiokunnan ja yksityissektorin valiokunnan yhteiselimenä työmarkkinatoimikunta, joka koordinoi ja toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteisiä toimintoja. 12