Nuoret Lakimiehet 1/2008 - Vuosijuhlanumero | Page 30

Apulaissyyttäjien harjoittelujärjestelmä Matti Kuusimäki Valtakunnansyyttäjä Valtakunnansyyttäjänvirasto on toteuttanut apulaissyyttäjien harjoittelujärjestelmän vuoden mittaisena kahdeksan kertaa vuosina 19992006. Vuonna 2007 pidetyn tauon jälkeen harjoittelujärjestelmä tullaan toteuttamaan vuonna 2008 puolentoista vuoden mittaisena (1.3.2008 31.8.2009). TAUSTAA Kun laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa tuli voimaan 1.10.1997 huomattiin syyttäjälaitoksessa varsin pian, että syyttäjän laaja harkintavalta ja syyttäjävetoinen rikosoikeudenkäynti edellyttävät sellaisia ammatillisia valmiuksia, joita ei voi saada muutoin kuin monipuolisen käytännön kokemuksen kautta. Syyttäjän toimenpiteistä kun riippuu yhtäältä rikosvastuun toteuttamistavoitteen onnistuminen ja toisaalta asianosaisten oikeusturva. Tämän vuoksi silloisen kehittämisyksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Petri Jääskeläinen (nykyisin apulaisoikeusasiamies) ryhtyi 16.9.1998 vetämään suunnittelutyöryhmää. Työryhmä sai mietintönsä valmii