Nuoret Lakimiehet 1/2008 - Vuosijuhlanumero | Page 19

“Auskultoinnin tulee ensisijaisesti palvella lainkäyttöön liittyviä koulutuksellisia tarpeita – ei joustotyövoiman tarvetta.” merkitsevät sitä, että kussakin instanssissa tehdään oikeita asioita oikealla tavalla, mutta tämän toteutuminen edellyttää, että asiat hoituvat hyvin ketjun alusta lähtien. Tuottavuudenkin kannalta kompetenssin kehittäminen kuuluu siksi tärkeimpiin keinoihin. Kolmanneksi myös oikeuslaitoksessa tapahtuu lähivuosina mittava sukupolvenvaihdos. Palvelukseen tarvitaan sekä määrällisesti riittävä että taidoiltaan paras mahdollinen uusi tuomaripolvi. VALMISTAVASTA PEREHDYTTÄMISESTÄ Oikeusministeriöstä saatujen viestien mukaan aiemmat kaavailut tuomarien koulutusjärjestelmästä on nyt jätetty sivuun. Sen sijaan on tarkoituksena ryhtyä kehittämään auskultointia. Tärkeää on, että saadaan aikaan järjestelmä, joka todellakin perehdyttää asianomaisia juristeja tuomioistuintyöhön ja tuomarin taitoihin. Auskultoinnin tulee ensisijaisesti palvella lainkäyttöön liittyviä koulutuksellisia tarpeita – ei joustotyövoiman tarvetta, kuten nykyisin paljolti on asianlaita. Eri asia on, että oppimisen ja perehdyttämisen kannalta mielekkäästi järjestetty auskultointi voi samalla tuoda lisäpanosta myös asioiden käsittelykapasiteettiin. Koulutuksen näkökulmasta on varmaankin aiheellista harkita myös eri oikeusasteiden osuutta auskultointijärjestelmässä. Käräjäoikeuksien ohella myös hovioikeuksilla voisi yleisten tuomioistuinten kannalta olla hyödyllistä annettavaa auskultanttien palveluspaikkoina. Tuomarien rekrytointia silmällä pitäen olisi myös syytä pohtia keinoja, joilla voitaisiin edesauttaa esimerkiksi asianajouralla tai muissa tuomioistuinten ulkopuolisissa tehtävissä toimineiden, tuomarin urasta kiinnostuneiden juristien mahdollisuuksia osoittaa kykyjään tuomarintoimeen. Vaikka vuonna 2000 uudistetun tuomarien nimittämisjärjestelmän tarkoituksena oli saada aikaan uran avautumista, tarvittaisiin tätä tukevia käytännön järjestelyjä. aineistoon. (Muita menetelmiä eli haastatteluita ja soveltuvuusselvityksiä käytetään lähinnä päällikkötuomarin virkoja täytettäessä, koska nuo menetelmät voivat antaa lisäarvoa etenkin johtamistaitojen arvioimiseksi.) Tuomioistuimissa työskennelleiden hakijoiden osalta on käytettävissä lausuntoarvioita suoritetusta palvelusta, mutta esimerkiksi asianajouralla toimivien hakijoiden osalta vastaavanlaisia arvioita ei yleensä ole saatavilla. Vakinaisista tuomarinviroista on vaikea kilpailla menestyksellisesti, jos nimitysmenettelyssä ei ole käytettävissä riittävää ja luotettavaa tietoa, jonka varassa nimitysesityksen pysyvään virkasuhteeseen rohkenisi tehdä. Pyrkimys tuomarinuran avaamiseen tähtää nimenomaan siihen, että palvelukseen saataisiin mahdollisimman etevää väkeä laajalta pohjalta, mutta sen toteutumiseksi nimitysmenettelyssä täytyy olla käytännön edellytykset arvioida myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tulevien hakijoiden kykyjä tuomarin tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Niissäkään maissa, joissa tuomarien rekrytointi asianajajakunnasta on yleistä, nimitys vakinaiseen tuomarin virkaan ei tavallisesti tapahdu “pystymetsästä”, siis ilman tuomarinkykyjen koettelemiseksi ja osoittamiseksi tarkoitettua työskentelyvaihetta. Esimerkiksi Englannissa tuomariuraa tavoitteleva asianajaja työskentelee yleensä osaaikaisena tuomarina (“recorder”) muutaman vuoden päästen sillä tavoin osoittamaan sekä taitojaan että muuta soveltuvuuttaan tuomarin rooliin. Määräaikainen tuomioistuinpalvelu voisikin olla yksi varteenotettava keino edesauttaa tuomioistuinten ulkopuolella uraa luoneiden juristien mahdollisuuksia osoittaa pätevyyttään tuomarin tehtäviin. Tällaisten mahdollisuuksien avaamiseen tähtääviä toimenpiteitä olisi syytä pohtia, esimerkiksi osana auskultoinnin kehittämishanketta. Tuomarinvalintalautakunta joutuu perustamaan oman arviointinsa hakijoiden pätevyydestä ja keskinäisestä ansioituneisuudesta nimitysmenettelyssä kertyvään, yleensä kirjalliseen 19 TÄYDENNYSKOULUTUKSESTA Keskustelu tuomareiden täydennyskoulutuksesta samoin kuin sitä palveleva koulutustarjonta näyttää usein painottuvan ennen muuta tietojen päivittämiseen sekä tuomarin tehtävissä tarvittavien ei-juridisten tietojen ja taitojen opettamiseen. Näkökulmaa olisi kuitenkin tärkeä laajentaa sikäli, että niin tuomarin kuin esimerkiksi oikeudenkäyntiasianajajan tehtäviä silmällä pitäen on selvästi tarvetta kehittää myös oikeudellista perusosaamista täydentävää koulutusta. Yliopistossa saatava, perustutkintoon johtava koulutus ei sinänsä anna riittäviä valmiuksia lain soveltamistehtäviin ainakaan sellaisina kuin niitä lainkäytössä joudutaan suorittamaan. Käytännön havainnot osoittavat, että esimerkiksi yksityisoikeuden eri aloilla perusteiden hallinnassa esiintyy sel-