Nuoret Lakimiehet 1/2008 - Vuosijuhlanumero | Page 16

Nuori Lakimies - kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä Elli Murole Lapista, Muoniosta kotoisin oleva Johanna Ojala-Niemelä, 33 v, valmistui Lapin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 2000. Johanna tähtäsi oikikseen innostuttuaan aiheesta lukion yhteiskuntaopin tunneilla. samaan aikaan heräsi myös hänen kiinnostuksensa politiikkaan. Lapin yliopistolla Johanna vaikutti yliopiston edustajistossa neljän vuoden ajan ja Rovaniemen kaupunginvaltuustoon hänet valittiin jo vuonna 1996. Johanna vaikuttaa edelleen Rovaniemen kunnallispolitiikassa, kaupunginvaltuuston jäsenenä. Johannasta tuli varatuomari Rovaniemen käräjäoikeudessa vuonna 2003. Vuonna 2001 heti valmistumisen jälkeen Johanna aloitti työt oikeusministeri Johannes Koskisen eduskunta-avustajana ja sittemmin vuodesta 2003 lähtien ministerin erityisavustajana. Erityisavustajan tehtävä liittyy poliittiseen ohjaukseen ja avustajan tehtävänä on toimia linkkinä ministerin ja virkamiesten välillä. Aikamoinen välikäsi siis. Ministerivaihdoksen jälkeen Johanna jatkoi ministeri Luhtasen erityisavustajana. Johannan unelma täyttyi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kun hän tuli valituksi Lapin piirin sosiaalidemokraattien kansanedustajaksi eduskuntaan. Perhe, mies ja kaksivuotias lapsi asuvat Rovaniemellä Ounasvaaran kupeessa, jossa Johanna viettää viikonloput ja usein myös maanantaipäivät. Kansanedustajan työ on aikaa vievää ja monesti hyvin iltapainotteista, joten Johannalle sopii se järjestely että hän panostaa perhe-elämään Rovaniemellä ollessaan ja työhön Helsingissä ollessaan. Verrattuna aikaisempaan työhön ministerin avustajana kansanedustajan työ on Johan- nan mielestä mielekkäämpää siinä mielessä että nyt hän ajaa niitä asioita jotka kokee omikseen ja äänestäjilleen tärkeiksi. Avustajana toimiminen toi kuitenkin laaja-alaisen kokemuksen valtionhallinnosta ja eduskuntatyöstä, josta epäilemättä on nyt hyötyä. Ennen kaikkea kansanedustajan pitää Johannan mukaan olla maakuntansa edunvalvoja, äänestäjiensä asioiden hoitaja ja valmis antamaan sekä selvittämään vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Johanna toimii eduskunnassa lakivaliokunnassa sekä perustuslaki- ja hallintovaliokunnissa. Varsin painavia valiokuntapaikkoja siis. Merkitystä paikkojen jaossa oli Johan- 16 nan mukaan juristin koulutuksella. Demareilla ja keskustapuolueella on huomattavan vähän juristikansanedustajia. Kansanedustajan pestin Johanna näkee ikään kuin maratonina. Tärkeintä kansanedustajalle on uskottavuus ja äänestäjille annettujen lupausten lunastaminen. Johanna näkee itsensä 10 vuoden kuluttua edelleen kansanedustajana ja toivoo tietenkin oman puolueen olevan silloin hallitusvastuussa. Oma painoarvo politiikassa nousee parlamentaarisen iän kasvaessa. Tällä hetkellä Johannan työyhteisönä on ennen kaikkea oma 45 henkilön eduskuntaryhmä, jonka kans-