Nuoret Lakimiehet 1/2005 - Töissä ulkomailla | Page 29

tun tapaamisen hallintohenkilön kanssa olisi pitänyt olla, varauksen perusteella siis, paikalle ei tietenkään ollut mitään asiaa ilman ennalta vaikeasti - hankittua tapaamisaikaa. Todettakoon vielä lopuksi, jottei pääsisi syntymään liian positiivista kuvaa belgialaisesta hallinnosta, että edes sinnikkäällä soittelulla ja sitkeillä istumalihaksilla ei toivottua lopputulosta välttämättä kyennyt saavuttamaan; allekirjoittaneen henkilökortti ei vieläkään ole saapunut, vaikka prosessi käynnistettiin heti maaliskuun 2004 alussa. Cette une histoire belge. Mutta oli se Bryssel silti oikein mukava kaupunki. Ja välimatkat muihin Keski-/Länsi-Euroopan maihin verrattain lyhyet, eli varsin ideaalinen paikka viikonloppumatkustelun kannalta. Valittamista ei kyllä ole Luxemburgissakaan. Vaikka organisoitua biletystä ei olekaan tarjolla Brysselin mitoissa, niin ovat ne osanneet kivoja baareja tännekin perustaa ja vieläpä hinnoitella tuotteensa varsin asiakasystävällisesti. Kauniit rotkomaisemat myös ovat rakentaneet ja aamuisin yleensä varioivat niitä erilaisilla sumuinstallaatioilla. Kyllä kaikesta huomaa että estetiikan taju on oikeassa Euroopassa paljon kehittyneempää kuin Suomessa, jossa linnatkin on sijoiteltu ympäri Suomenniemeä niin ettei sunnuntaiajelulla ole toivoakaan ehtiä niitä kaikkia näkemään - toisin kuin Luxissa - vaikka kuinka olisi suomalaista rallikuskiominaisuutta veressä. Mutta kaikkihan toki tietävät että ulkomailla asiat ovat aina paremmin. MIKSI? Asuminen ulkomailla, eri maiden kulttuureihin ja ympäri Eurooppaa kotoisin oleviin ihmisiin tutustuminen, kielitaito, hauskanpito, matkustelu, vaihtelu…tässä muutamia syitä lähteä harjoittelijaksi unioniin, erityisesti komissioon. Viiden kuukauden tutustumisretki Keski-Eurooppaan. Kansainvälisyys, suhteiden luominen, EU-tietämys, pelitaito unio- nin toimielinten kanssa, unionin merkityksen ja toiminnan syvempi ymmärtäminen; myös nämä ovat tarjolla harjoittelijalle, joka tahtoo syventyä työtehtäviinsä ja käyttää harjoitteluaikansa mahdollisimman tehokkaasti. Halukkaalle ja osaavalle harjoittelijalle annetaan kyllä vaativiakin tehtäviä ja hänellä on mahdollisuus päästä osallistumaan moninaisiin kokouksiin ja tapahtumiin. Lisaksi unionin piirissä järjestetään jatkuvasti lukematon määrä erilaisia seminaareja, konferensseja ja muita tilaisuuksia, joihin osallistumalla pääsee tutustumaan paitsi unionin eri politiikkoihin ja toimialueisiin, myös unionin yhteistyöhön erilaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa. Stagiairet ovat tervetulleita joka paikkaan. Tiedonhaluiselle mielelle rajoja asettaa siten käytännössä vain se aika, jota edes stage-badgella ei saa 24 tuntia enempää vuorokauteen. JA MITÄ TÄSTÄ JÄI KÄTEEN? ja tulevan uransa kannalta merkitykselliseksi ajanjaksoksi. Itselleni harjoitteluajat ovat antaneet ennen kaikkea näkemystä sekä perspektiiviä unionin toiminnan hahmottamiseen ja ymmärtämiseen. Helpottaneet löytämään vastauksen siihen miksi asiat unionissa tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Tärkeitä ovat toki myös ne useat kontaktit, joita eri toimielimissä työskenteleviin ihmisiin harjoittelujen aikana on syntynyt, sekä kokemus todella monikulttuurisessa ympäristössä työskentelemisestä. Kiteyttäen voisin todeta, että harjoitteluiden avulla olen vuodessa saanut kertaheitolla syötyä puolet omasta henkilökohtaisesta elefantistani, siinä missä neljän vuoden työskentely unionin lainsäädännön kansallisen täytäntöönpanon parissa onnistui kuluttamaan vain kärsän verran eläintä. Tehokasta ajankäyttöä, siis, ainakin. Artikkelissa esitetyt käsitykset Vertailtuani harjoittelijakollegoje- Euroopan unionin toimielimistä ja ni kanssa harjoitteluajan kokemuk- niiden tehtävistä ovat kirjoittajan siamme voisin todeta, että mielipitei- omia eivätkä siten edusta mainittutä harjoittelun annista on lähes yhtä jen toimielinten virallista kantaa. paljon kuin harjoittelijoitakin. Negatiivisia kommentteja tosin ei juuri lainkaan, kaikki tuntemani totesivat olevansa valmiita tekemään homman vaikka heti uudelleen. Moni jopa väitti harjoitteluajan olleen elämänsä parasta aikaa. Vaikkakin tämän kommentin hyvin tyypillisesti kuulee sanottavan juhlintapainotteisen mutta ammatillisesti/koulutuksellisesti merkityksellisen ajanjakson jälkeen, niin aivan väärä päätelmä ei liene se, että kaikilla oli oikeasti hauskaa. Ja kaikki myös kokivat harLuxemburgilainen rotkomaisema. joittelun antoisaksi 29