Nuoret Lakimiehet 1/2005 - Töissä ulkomailla | Page 19

kuntalaisen Osakunnan toiminnassa, molemmissa mm. hallituksen puheenjohtajana. Kuluvana vuonna olen mukana Nuorten Lakimiesten hallituksen lisäksi Pykälä ry:ssä yhdistyksen puheenjohtajana ja Lakimiesliitossa opiskelijavaliokunnan varapuheenjohtajana. 2) Olen ollut vuodesta 2002 alkaen kustannuspäällikkönä Talentum Media Oy:ssä vastaten Suomen Laki -tuotteiden liiketoiminnasta. 3) Palloilu-urheilu on ollut lapsesta asti lähellä sydäntä, tosin se on jäänyt vähemmälle puolivuotiaan Eemeli-pojan syntymän jälkeen. Toinen rakas harrastus on musiikki erilaisissa bändi- ja kuorokokoonpanoissa. 4) Kipinä järjestötoimintaan on opiskeluaikojen jälkeen säilynyt ja Nuoret Lakimiehet tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä tekemään kiinnostavia ja hauskoja asioita mukavien ihmisten kanssa. Pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta ja toisaalta Nuorten Lakimiesten toiminta tuntuu myös kotoisalta, koska mukana on vanhoja opiskelukavereita. 5) Osallistukaa joukolla Nuorten Lakimiesten tilaisuuksiin ja seuratkaa uudistunutta Nuoret Lakimiehet -lehteä. Ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi otetaan myös aina ilolla vastaan. SALLA SUOMINEN MAAKUNTAVASTAAVA 1) Olen Salla Suominen, ikää enää vain hiukan vajaa 30 vuotta. Opintoni suoritin Turun Yliopiston huippuyksikössä ja opiskeluaika meni pitkälti Lexin touhuissa. Valmistuin vuonna 2000, joten ehdin olla ainejärjestöelämän syövereissä viitisen vuotta. Muuta yhteisten asioiden ajamista harjoitin opiskeluaikana edarissa ja tiedekunnan sunnittelutoimikunnassa. Täällä Turussa olen pyörittänyt kuukausikalja- ja pikkujouluperinnettä nyt jo reilut kolme vuotta, joten NuLa on jo ennestään tuttu ainakin pikkujoulujen glögikossun maksajana. 2) Olen juuri tullut asianajajaksi ja työskentelen Turussa pienessä asianajotoimistossa Lahti & Co Oy:ssä. Aiempaa työkokemusta on karttunut pankkilakimiehen hommasta Turun Seudun Osuuspankissa ja auskultoinnista, jonka suoritin Vakka-Suomen käräjäoikeudessa Uudessakaupungissa. 3) Iltaisin käyn liikkumassa rytmikkäästi ryhmässä eli nostelen painoja BodyPumpissa tai jumppaan perus-aerobicia. Yritän myös ehtiä lukemaan mahdollisimman paljon mahdollisimman vähän faktapohjaista kirjallisuutta. Myös kaikenlainen kulttuuri on sydäntä lähellä ja etenkin teatteri avaa minulle ovensa todella usein. Ystävien kanssa ajanvietto on aiemmin ollut harrastukseni, mutta kirottu työelämä estää melko tehokkaasti tämän hienon harrasteen toteuttamisen. 4) Vanha järjestöaktiivi ei osaa levätä laakereillaan ja NuLan toiminta kaipasi mielestäni maakuntavastaavan. Tarkoitukseni on yrittää aktivoida pääkaupunkiseudun ulkopuolista jäsenistöä mukaan toimintaan ja edustaa hallituksessa yleensäkin maamme nykyisen pääkaupungin ulkopuolisen juristin näkökulmaa. 5) Toivoisin, että kuukausikaljaja pikkujoulusysteemi saataisiin toimimaan isoimmissa kaupungeissa. Tämä kuitenkin edellyttää pientä aktiivisuutta paikallisilta toimijoilta, joten pyydän sinua hetken pohtimaan, olisiko juuri sinusta teidän kaupunkinne koollekutsujaksi? Laita minulle meiliä, jos asia kiinnostaa. Olen muutenkin täällä hallituksessa edustamassa kaikkia teitä maakuntien naisia ja miehiä, jotta myös teidän jäsenmaksullenne tulee vastiketta. SALLA TUOMINEN PÄÄSIHTEERI 1) Moikka moi! Olen Salla Tuominen muutaman vuoden säätämistä harjoittanut VT ja monille tuttu opiskelijaelämän melskeistä §:n pyörteistä. 19 2) Palasin syksyllä auskultoimasta Helsingin käräjäoikeudesta pörssimaailman pyörteisiin