Meijän luvalla 2013 | Page 7

Alle 25-vuotiaiden viljelijöiden lukumäärä on vähentynyt Suomessa lähes puoleen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilanne on sama myös muualla Euroopassa. Nuorten viljelijöiden väheneminen on uhka maaseutualueiden pitkän tähtäimen kestävälle kehitykselle, sillä nuoret viljelijät ovat avainasemassa tulevaisuuden ruuantuotannossa. Jos nuoria viljelijöitä ei ole riittävästi, vähenee maatalous jatkuvasti ja yhä pienemmällä viljelijämäärällä pitäisi saada yhä enemmän tulosta aikaiseksi. tä kertaa. Tällaisissa tapauksissa nuoreksi viljelijäksi luetaan alle 40-vuotiaat henkilöt. Tuen tarkoituksena on helpottaa elinkeinon siirtymistä sukupolvelta toiselle sekä mahdollistaa puhtaan, suomalaisen ruuan tuottaminen jatkossakin. Tuki varmasti myös rohkaisee ja saattaa jopa kannustaakin nuoria aloittamaan oman tilan pitämisen. Suomi tarvitsisi lisää nuoria viljelijöitä, samoin koko Eurooppa. Nuorilla viljelijöillä on kuitenkin mahdollisuus saada rahallista avustusta, nuoren viljelijän aloitustukea, aloittaessaan tilanpidon ensimmäis- Lähteet: Matilda maataloustilastot, Mavi - Nuoren viljelijän aloitustuki, Euroopan komissio - Eurooppalaisen maaseudun kehittämisen ohjelma Meijän luvalla 2013