Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 72

Opinnäytetyö (AMK) Lokalahden kirkon urkuhistoriasta. Tutkimus esittelee kirkon ensimmäisten, Karl Gustav Wikströmiltä tilattujen urkujen vaiheet ja ehdotuksia purettuna olevien urkujen kohtalosta. Toisena esittelyn kohteena ovat nykyiset Matti Erolalta tilatut urut. Tähtinen, Rake: Tapettu illuusio. 2012. Rainer Tähtisen neljäs rikoskomisario Petäjämäen elämää seuraava jännityskirja. Tapahtumat liikkuvat uusikaupunkilaisessa maisemassa, mutta tekstiin liittyvät takautumat vievät lukijan tällä kertaa myös Saksaan Sachsenhausenin keskitysleirille. Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen vuosikirja 2010-2011. 2011. Seitsemästoista vuosikirja sisältää artikkeleita mm. sotakorvausaluksista, pyhämaalaisesta veneenveistäjästä, parkkilaiva Paulin ja kaljaasi Vernan haaksirikoista, parkkilaiva Liiton matkoista, Uusikaupunki – Turku –meriväylästöstä, Lypyrtin kylän vaiheista, laskiaisesta Kukaisilla, Mauno Koiviston väitöskirjasta, merimaalari Adolf Bockista, suomalaisista merimiehistä toisen maailmansodan aikana ja vielä hylkeenpyynnistä Grönlannin vesillä. Vakka-Suomen Sotaorvot ry 10 vuotta 2011. 2011. Yhdistyksen toiminnan 10-vuotishistoriikki. Kirjassa on myös Minä olen muistanut –osio, jossa muutama jäsen kertoo muistelmiaan. Luetteloon ei ehtinyt tänä syksynä ilmestynyt Petri Lavosen teos UUSIKAUPUNKI Uudenkaupungin historiaa sotien jälkeen ja kasvun vuosikymmeninä. Winter, Eeva: Pro Patria : Suomen panssaritorjuntajoukkojen perustaja I.A.Lehtinen 1902-1941. 2011. Elämäkerta ja perhekronikka kirjoittajan Kalannissa syntyneestä isästä, suojeluskuntamiehestä ja lopulta yleisesikuntaupseerista. Kirja on samalla monine kuvineen kertomus itsenäisyytemme ensimmäisten vuosikymmenten tapahtumista ja tunnelmista. CD-levyt Eriksson, Anna: Mana. 2012. Kokonaan Anna Erikssonin omaa käsialaa oleva teos: ”Konemusiikin synteettisyys yhdistyy rosoisen orgaanisiin sävyihin ja laulun pehmeään voimaan. Mana on sielunmaisema”. Nevala, Risto: Usko Kempin sävelin. 2011. 14 sävellystä Usko Kempin tuotannosta. Mukaan on otettu tuttuja kappaleita sekä vähemmän levytettyjä teoksia. Taustalla soittaa Sointu-äänilevytehtaan orkesterin perinnettä jatkava Sointu-orkesteri. Lehdet Uudenkaupungin joulu 2011. 2011. Uudenkaupungin Lions Clubin 15. joululehti, päätoimittajana Aarne Helminen. Uudenkaupungin Sanomat 2011 sidottuna lehtenä ja mikrofilmeinä Toinen paikallinen syksyn uutuusteos on filosofian maisteri ja vieraiden kielten lehtori Ritva-Taru Terho-Hinnerin ja emeritus professori, kasvitieteilijä ja klulttuuriekologi Sakari Hinnerin yhteistyönä valmistunut Uudenkaupungin seudun vanhat paikannimet -kirja. Vakka-Suomen Sanomat 2011 mikrofilmeinä Pirkko Kähärä osastonjohtaja 71