Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 53

7 niin harvat/ että kun hymyilet/ tuuli tekee minut mustasukkaiseksi.” Kustantajalleen Saarikoski ilmoitti Pariisista, että ”vallankumouksesta tuli mytty”. Lehtiotsikko ”Fariseukset ottivat nokkiinsa” viittasi Saarikosken käännökseen Matteuksen evankeliumista. Yksi Saarikosken runouden tuntomerkki on, että havainnot ulkomaailmasta ja runon puhujaan omat mietteet sekoittuvat ja asia vaihtuu ylevästä arkiseen ja päinvastoin. Tämä tuo runoihin ihan omanlaisen rytmin ja liikkeelläolon tunnun. Seuraava näyte on Saarikosken viimeisestä runokirjasta ”Hämärän tanssit” vuodelta 1983: Bussissa istui koululaisia ja vanhempia naisihmisiä/ minä olin siinä näiden välissä, jotenkin litistyksissä/ kun en kuulunut kumpaankaan ryhmään/ Mikään valtio ei oikeastaan ole iso taikka itse/ sillä riippumaton putoaa, itsenäinen tukehtuu ja iso/ tarvitsee niin monta jalkaa että se kompastuu niihin/ katselin koululaisia kun mietin/ ja mietin kun katsoin vanhempia naisihmisiä/ miettiminen on minun työni 1960-luku oli kylmän sodan aikaa, mutta se oli myös äänekäs ja radikaali vuosikymmen. Nuoret vaativat yhteiskunnan ja perinteisten arvojen muutosta. Pentti Saarikoski oli meillä Suomessa uuden kulttuurisuunnan näyttäjä ja julkisuuden henkilö, nykykielellä kohujulkkis. Lehdet kertoivat kansalle hänen elämäntarinaansa: Suomen kirjallisuuden Mozart, ihmelapsi ja kielivirtuoosi, Helsingin Normaalilyseon latinanluokan priimus, 16-vuotias ylioppilas, 20 –vuotias esikoiskirjailija, kääntäjä, jonka Sieppari ruispellossa -suomennos villitsi nuorisoa. Lehdissä oli kuvia, jossa Saarikoski ”linnan lastenkutsuilla” keskusteli presidentti Kekkosen kanssa. 4 8 Pekka Tarkan mielestä Pentti Saarikosken elämässä vuorottelivat katastrofi ja pelastuminen. Hän sukelsi välillä syvälle ja eli sitten taas kukoistuksen aikaa. Hesperian sairaalaan joutuminen oli Saarikosken e lämän käännekohta. Hän tervehtyi, mutta palasi muuttuneena miehenä, yritti raitistua ja säännöstellä juomistaan, jätti puoluepolitiikan ja keskittyi kääntämiseen. Suurtyö eli Homeroksen Odysseian suomennos valmistui 1972. Kirja kiinnosti minua ja tutustuin siihen tuoreeltaan. Mielessäni pyöri Seireenien kutsulaulu Otto Mannisen heksametrikäännöksenä, jäänyt muistiini jo oppikoulun toisella luokalla Mantere-Sarvan historian oppikirjasta: ” Saapuos Odysseus oiva sa kunnia kuulu akhajain…”. Saarikoski kääntää saman saman:” Tule oi ylistetty Odysseus, akhaijien ylpeys…. ” Saarikoski käyttää suomennuksessaan vapaata mittaa, kirjoittaa suorasanaista runoa, mutta noudattaa Homeroksen säejaksoa, mikä tekee tekstistä helppolukuisen. Hän hylkäsi jo nuorena runomitat ja loppusoinnut ja selittää, että suomen kielessä, jossa paino on ensimmäisellä tavulla, loppusoinnut sojottavat kuin kuolleen sotamiehen saappaat. 5 Minä menen myymään perintöhatun. Perintöhattu on edelleenkin viisautta täynnä. Minulla on kreikkalainen maksa, epäkohta, Siitä tiedetään Helsingin Sanomissa mutta ei puhuta Joku kävelee metsässä ja pistelee neulasiin onnenlehtiä. Pian lehdissä alettiin kertoa hänen alkoholiongelmastaan. Hän joi jatkuvasti ja esiintyi humalassa julkisissa tilaisuuksissa. Eräs kirjailijatoveri sanoi, että ei tarvitse lukea kuin kymmenen minuuttia Saarikoskea, niin alkaa henki haista viinalle. Ihmissuhteet ja avioliitot eivät kestäneet. Saarikoski joutui Hesperian sairaalaan hoidettavaksi vuonna 1968 saatuaan juoppohulluuskohtauksen. Mieli särkyi, mutta 30-vuotiaan kirjailijan maksakin todettiin pahoin vaurioituneeksi. Saarikoski itse ja hänen läheisensä ovat kertoneet, että hän selvin päin oli ujo ja hiljainen ihminen, joka jännitti esiintymistä ja toisia ihmisiä. Toisaalta hän tarvitsi julkisuutta. Pekka Tarkka, ystävä ja kiitetyn Saarikoski -elämäkerran kirjoittaja, on sanonut, että Pentti Saarikoski oli kuin Narkissos, joka katsoi itseään alinomaa julkisuuden peilistä. 9 Ilmeisesti yksityiselämän vaikeudet ja julkisuus saivat Saarikosken tekemään yllättävän ratkaisun. Vuonna 6 Kun Saarikoski liittyi 1960 –luvun alkupuolella kommunistiseen puolueeseen ja alkoi kirjoittaa poliittista paatosta sisältäviä runoja, minä lopetin hänen teostensa lukemisen. Tätä tekstiä miettiessäni luin vihdoin noita hänen poliittisen kauden runoja ja huomasin, että niiden joukossa on monta pientä, koskettavaa mieterunoa kuten tämä: Hiekan ja vallankumouksen helinä! Maisema on harsea. Ei puhuta. Elämän onnellisista hetkistä, itse tapahtumista, yhdynnöistä ei jää kovin paljon mieleen. Saarikoski 70-luvulla. Elämän jäljet näkyvät jo. ppp 52