Lions Club Uusikaupunki Joululehdet Joululehti 2012 | Page 52

Raija Rajala: ”Miettiminen on minun työni” 75 vuotta Pentti Saarikosken syntymästä Pentti Saarikosken kirja ”Eino Leino, legenda jo eläessään” ilmestyi syksyllä 1974. Minulta kysyttiin, voisinko lukea uutuuskirjan ja kertoa lukukokemuksestani Uudenkaupungin kirjaston yleisötilaisuudessa. Ensimmäinen ajatukseni oli kieltäytyä ajanpuutteeseen vedoten. Olin äitiyslomalla. Minulla oli pieni vauva ja vanhempi lapsikin juuri kaksi vuotta täyttänyt. Kuitenkin suostuin lukupyyntöön kahdesta syystä. Ensinnäkin toivoin uutena uusikaupunkilaisena tutustuvani ukilaisiin lukijoihin. No, yleisöä oli vain kaksi henkilöä, tosin enemmän, kun tilaisuus uusittiin. Toinen tärkein syyni oli uteliaisuus. Runoilija Pentti Saarikoski oli modernisti ja lisäksi jonkinlainen valtakunnan häirikkö. Mitä sanottavaa hänellä olisi Eino Leinosta, joka minulle, niin kuin niin monelle suomalaiselle, on suuri runoilija, trubaduuri, rytmien ja riimien taitaja. 2 Mutta Saarikosken Eino Leino -kirja olikin lukuelämys: runomuotoinen, epätieteellinen elämäkerta, josta näkyy kirjoittajan sivistys ja asiantuntemus. Kirjan esipuheessa Saarikoski kertoo, että kustantaja oli ehdottanut kirjaa ihmisestä taka-ajatuksenaan Leinon ja hänen epäsäännölliset elämäntavat. Kauan epäröityään Saarikoski sitten ryhtyi työhön. Noin yhden vuoden aikana hän luki lähes koko Leinon tuotannon, joka hänestä on kuin suuri möhkäle mutta kaunis. Sitten hän parissa kuukaudessa kirjoitti kirjan, vaikka juhannusjuomingit ja lyhyt sairaalassa olo keskeyttivät työn muutamaksi päiväksi. Hän itse on koko ajan mukana kirjassa Leinon rinnalla. He kaksi runoilijaa kulkivat, keskustelivat, ymmärtävät toisiaan: ”Et saanut nautintoa muusta kuin kirjoittamisesta.” Sen sijaan akateemisten tutkijoiden Leino –tulkintoja Saarikoski ei ymmärrä vaan pilkkaa ja parodioi. Eino Leino –kirjastaan Saarikoski sai valtionpalkinnon ja presidentti Kekkonen lähetti hänelle kiitoskirjeen. Suuri yleisö näki Saarikosken boheemin puolen, mutta ei hänen elämäntyönsä määrää. Tässä joitakin esimerkkejä: radiossa soi Muksujen laulamana ”Liisankadulla samassa talossa/ kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike/ on mun kotini vessa vesiposti, keittokomero ja huone”. Meitä historianopiskelijoita huvitti runo ”Tule ylös sieltä kuopasta arkeologi/älä kaivele menneitä arkeologi”. Saarikosken rakkausrunotkin herättivät hilpeyttä, esimerkiksi hän käsittelee rakastumita kentaurina: Sinä olet pää, minä olen jalat./ Minä olen pää, sinä olet jalat. /Minä vien sinua./ Sinä viet minua. Oli miten oli, tänä yönä kaviomme /kopajavat iloisesti, silmämme näkevät maan.” Vaimolleen Saarikoski kirjoitti: ”Hampaasi ovat 3 Eino Leino -kirjan jälkeen aloin kiinnostuneena lukea Saarikosken tekstejä. Toki minulle, 1960-luvun nuorella , oli muistissa monia Saarikosken säkeitä ja kommentteja. 51