Kuntoutuksen ohjaaja | Page 14

Puolenkymmentä vuotta sitten aloin vakavissani tuumia, miten käyttäisin jäljellä olevat vuoteni työelämässä. Olin vuosikymmenen verran tehnyt töitä monenlaisIa erilaisilla sopimuksilla, repien leivän sieltä, mistä sitä pienessä maaseutukunnassa milloinkin on saatavilla. Päätin, että vielä vanhoilla päivilläni lähden hankkimaan uutta osaamista ja opiskelen uuden tutkinnon. Vaihtoehtoja puntaroidessani kuntoutuksen ohjaajan opinnot alkoivat houkuttaa. Tutkinto mahdollistaisi työt monenlaisissa tehtävissä ja antaisi kattavan kuvan kuntoutus- ja palvelujärjestelmästä.

En halunnut jäädä sohvan nurkkaan makailemaan, joten aloitin opinnot JAMK:n avoimen ammattikorkeakoulun kautta alkuvuodesta 2014. Opiskellessani avoimessa myös ajatus kuntoutuksen ohjaajan tutkinnon sopivuudesta itselleni vahvistui. Sain opiskelupaikan, ja virallisesti rutistus alkoi syksyllä 2015. Urakka oli ohi ja paperit plakkarissa reilut kaksi vuotta myöhemmin.

Heti valmistuttuani sain vakituisen työpaikan kotikunnastani Vesannolta työpajaohjaajana.

Työllistyvyyttä ja toimijuutta tukemassa

Kimmo Salo on valmistunut kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK) Jyväskylän ammattikorkeakoulusta puolitoista vuotta sitten. Kuntoutuksen ohjaajaa hänestä ei tullut vahingossa, vaan teko oli harkittu. Valinta on myös osoittautunut oikeaksi – Kimmon sanoin; erinomaiseksi.

Kuva: www.pexels.com

13