KITA 8/2014 | Page 10

KUVAT: PANDIA OY Jos huoneistokohtaisten mittausanturien välittämää dataa kerätään, yhdistellään ja analysoidaan jatkuvasti, kiinteistöjen talotekniikan mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua entistä tehokkaammin. Silloin säästetään energiaa ja parannetaan asumismukavuutta samalla kertaa. Suomessa on juuri käynnistynyt pilottihanke, jossa suuria määriä mittaustietoa kootaan ja hyödynnetään uudella tavalla. TERMI ’BIG DATA’ viittaa massiivisten datamäärien kerää- miseen useista lähteistä ja näin saadun tiedon jalostamiseen ja analysointiin. Tavoitteena on kehittää esimerkiksi aiempaa tehokkaampia säätöjärjestelmiä ja -ohjelmistoja eri käyttötarkoituksiin. ”VTT:llä on tällä hetkellä meneillään muun muassa INGRID-tutkimusohjelma. Siinä selvitetään, miten energiajärjestelmiä voitaisiin ohjata nykyistä paremmin keräämällä ja yhdistelemällä perinteistä anturien lähettämää tietoa muista eri lähteistä saatuihin tietoihin”, kertoo VTT:n tutkimusprofessori Miimu Airaksinen. ”Toisaalta energiaa on pystytty säästämään myös yhdistelemällä vaikkapa energia- ja liikennetietoja.” ”Esimerkiksi sähkökatkotilanteissa vikakohtia on saatu