KITA 7/2016 | Page 24

jälkiviisaus on viisauden jaloin muoto ja pohtia voi suuntaan kastus tehtiin jo 29.8., kun urakkasopimukseen oli kirjattu, että jos toiseenkin, sillä isossa remontissa on toki aina vaihtoehtoi- urakka on valmis syyskuun loppuun mennessä. sia toimintatapoja. ”Pääsääntöisesti kuitenkin edettiin niin kuin suunniteltiin. Joka toinen viikko pidetyissä työmaakokouksissa asioita oli ”Uusi asbestilainsäädäntö tuli voimaan ja ehti vaikuttaa sen verran, että yksi vesikattopurku piti tehdä eri tavalla kuin aikaisemmin on tehty”, Väätäinen lisää. paljon pöydällä ja kaikki asiat saatiin ratkaistua. Myös valvontaan talo panosti paljon, jotta työt saatiin sujumaan mah- 500 euroa neliö dollisimman joustavasti”, hän toteaa. Eri osapuolten välistä Julkisivukorjauksen kustannukset ovat noin 500 euroa huoneis- yhteistyötä hän kuvaa ”erinomaiseksi”. toneliölle, mutta tällä hinnalla saadaan pelkän pintaremon- ”Lopputulokseen on oltu erittäin tyytyväisiä”, Ylöstalo toteaa. tin sijaan huomattavasti aiempaa parempi, energiaa säästävä sekä asumisviihtyvyydeltään uutta vastaava julkisivu – ja viime kädessä talo, jossa on hyvä asua ja elää myös tulevai- Hyvin rullaava projekti Keväällä 2016 remmiin tullut isännöitsijä Petri Nurmi SKHIsännöinti Oy:stä on samoilla linjoilla. ”Hanke saatiin läpi aikatauluissa hyvin pysyen ja kustannusarvio alittaen. Hankkeen lopputulokseen ollaan taloissa varsin tyytyväisiä”, summaa Nurmi. suudessa. Näyttävän julkisivun alla on nyt parasta mahdollista teknologiaa: esimerkiksi julkisivun ja ikkunoiden lämmöneristys on nyt kolme kertaa parempi entiseen verrattuna. Projektin eri osapuolet arvioivat, että Cembritin julkisivujärjestelmä oli napakymppi projstektiin, sillä järjestelmästä löytyy Helsingin Seudun Suunnittelu- ja Rakennuttajapalvelu laadukkaiden julkisivulevyjen ja hyvän värivalikoiman lisäksi HSSR Oy vastasi laajan hankkeen rakennesuunnittelusta sekä myös tuulensuojalevy sekä saumanauhat ja muut tarvikkeet. rakennuttaja- ja valvontatehtävistä. Toimitusjohtaja Anssi Vää- Etenkin parvekkeiden kohdalla tuulensuojalevyltä edellytetään täinen HSSR:stä toteaa, että taloyhtiön tavoite saada pitkäikäi- hyvää palonkestävyyttä – ja käytetyllä kivilevyllä palonsuoja- nen ja vähintään 50 vuotta kestävä julkisivuratkaisu on nyt ominaisuudet ovat vielä paremmat kuin esimerkiksi kipsilevyllä. toteutunut, sillä koko ketju oli hyvässä vedossa suunnittelusta materiaalivalintoihin ja rakentamiseen. ”Koko urakka sujui loistavasti, etenkin kun ajattelee, että Kivipohjainen Cembrit Windstopper -tuulensuojalevy on ankaralle sää- ja kosteusrasitukselle alttiina olevissa julkisivuja parvekerakenteissa myös kosteusteknisesti kipsilevyä turval- kyseessä on niin iso ja pitkäkestoinen hanke. Urakka myös lisempi. Levy ei ime kosteutta, vaan säilyttää kastuessaankin valmistui kuukauden etuajassa”, Väätäinen toteaa. Lopputar- ominaisuutensa. KUVA: ROBERT JAAKKOLA Julkisivun ”selkäranka” Koska julkisivujen paksuus kasvoi olennaisesti ja julkisivu- ja parvekerakenteiden oli joka kohdassa sovittava saumattomasti ja mittatarkasti toisiinsa, hankkeessa päädyttiin käyttämään säädettävää Hilti Eurofox -alumiinirankajärjestelmää. Hilti on tehnyt yhteistyötä Cembritin kanssa järjestelmän kehittämisessä ja tähän kohteeseen Hilti kehitti rankajärjestelmän, joka mahdollisti laadukkaan kuitusementistä valmistetun tuulensuojalevyn kiinnittämisen helposti järjestelmän osaksi. ”Julkisivulevyjen elinkaariodotus on 50 vuotta ja elin­kaaren puolivälissä matkaa kannattaa tarkistaa levyjen huoltomaalaustarve”, toteaa Ari T. Koski Cembrit Oy:stä. Hänen mukaansa prosessi on varsin vaivaton, sillä levyt ovat h ­ uoltomaalattavia ja kaupan hyllyltä löytyvät perusmaalit kelpaavat. Koski on mielissään, että nyt on tehty todellinen profiiliprojekti tuulettuvien julkisivujen saralla. Laadukas tuulensuojamateriaali on järki-investointi, sillä se suojaa eristeitä ja lisää rakenteen äänieritystä pitäen rakenteet kuivina ja varmistaa eristeiden toimivuuden optimaalisella tasolla. Asentajan superhaaste Mutta kun talon julkisivu on toista sataa metriä pitkä, eivät ”Aluspohjan tekeminen on iso haaste näin pitkän julkisivun ollessa kyseessä”, Ari T. Koski Cembrit Oy:stä toteaa. 24 kita  7/ 2016 asennusporukat ihan helpolla pääse. Jos julkisivulevyjen linja heittää metrin matkalla yhden millin, niin talon toisessa päässä