KITA 6+7/2015 | Page 81

URAAUURTAVA TUTKIMUS JULKISIVUMARKKINOISTA Julkisivut ovat kaikkien asia – vuosittain valmistuu 12 miljoonaa neliötä Julkisivua. JULKISIVUYHDISTYKSEN FORECONILLA teettämä tuore Kokonaisuudessaan puu hallitsee julkisivurakentamista, niin ja uraauurtava tutkimus valottaa julkisivurakentamisen tilanne- uudis- kuin korjausrakentamisessa. Puun osuus kaikesta julkisivu- kuvan. Tutkimus selvitti ensimmäistä kertaa rappauksen osuu- rakentamisesta on yli 50 prosenttia, mikä selittyy pientalokan- den korjausrakentamisenmarkkinoista, mikä on ainutlaatuista nalla. Metalli on toinen merkittävä julkisivumateriaali, jota käyte- alan puutteellisen tilastoinnin vuoksi. tään erityisesti teollisuushalleissa. Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Tarri toteaa tutkimuksen tärkeydestä: ”Tässä tehdään uraauurtavaa työtä Rappaus kasvattanut osuuttaan rakennusalan tilastoinnin ja tulevaisuudenkuvan hahmottami- Julkisivujen markkinatutkimus nosti esiin sen, että rappaus on seksi. Julkisivuyhdistys on ottanut julkisivualan järjestönä sen kasvattanut osuuttaan viime vuosina ja on kolmanneksi suosituin paikan, mitä kukaan muu ei ole ollut valmis tai halukas otta- materiaali korjausrakentamisessa. Tämä saatiin selville, kun tutki- maan. Kaikille tutkimustulokset käyttöönsä hankkineille on tar- muksessa jaettiin julkisivumarkkinatilastoja huomattavasti tarkem- jolla informaatiota, jota ei aikaisemmin ole ollut saatavissa malle tasolle ja uutena asiana eriteltiin rappauksen osuus uudis- mistään suomalaisesta instituutiosta”. rakentamisessa. Lisäksi rappaus jaettiin eri rappausmenetelmiin kyselyn pohjalta. Rappaus on noussut kolmanneksi yleisimmäksi Korjausrakentaminen kasvava trendi julkisivumateriaaliksi ja rappausta tehdään tällä hetkellä noin Suomessa julkisivuja on rakennuskannassa yhteensä 522 1,1 milj. m2. Uudisrakentamisessa tiili- ja betonipinnat ovat vielä milj. neliötä. Vuosittain julkisivuja rakennetaan 12 miljoonaa rappausta suuremmat. neliötä, josta 60 prosenttia on uudisrakentamista. Korjaus­ Koko rakennuskannassa yleisin julkisivumateriaali on samoin rakentamisen osuus on kasvava trendi, sillä korjattavien julki- puu. Toinen yleinen julkisivumateriaali on tiili. Nämä kaksi muo- sivujen määrä kasvaa koko ajan rakennuskannan vanhetessa. dostavat kannasta 60 prosenttia. Korjausrakentamisen julkisivumäärällä tarkoitetaan julkisivun Myös ikkunoiden uusiminen on aktiivista. Ikkunoiden uusimi- pintamateriaalin uusimista tai merkittävää paikkauskorjausta. nen lisää helposti talo