KITA 6+7/2015 | Page 54

taloyhtiössä tapahtuu | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan PERUSKORJAUS PUOTILASSA PIDENSI TALON ELINKAARTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: ARI MONONEN Kolmikerroksinen As.Oy Klaavuntie 6:n asuintalo valmistui Helsingin Puotilaan vuonna 1961. Talon putkiremonttia oli pohdittu jo vuosia, mutta nyt se tehtiin – huolellisesti ja perusteellisesti. Samalla uusittiin kylpyhuoneet, iv-hormit, sähkö- ja atk-verkot sekä osa keittiöistäkin. KLAAVUNTIE 6 on matala ja pitkä, U:n muotoinen betoni- Asukkailla oli remontin yhteydessä mahdol- rakenteinen kerrostalo, jossa on kahdeksan porrashuonetta. lisuus myös keittiön uusimiseen. Noin joka nel- Asuinhuoneistoja on 72 ja niiden koot ovat 26–80 neliömetriä. jännessä asunnossa tartuttiin tilaisuuteen. Talon ikä ja putkien kunto tekivät peruskorjauksen ajankohtaiseksi. ”Käyttövesiputkissa ja niiden liitoksissa alkoi jo olla vuotoja. Lisäksi viemäreissä oli todettu painumia”, kertoo taloyh- ”Ovathan nämä isoja korjauksia ja talo­ yhtiölle isoja investointejakin – mutta peruskor­ jauksen myötä asuntojen arvo säilyy pitkälle tulevaisuuteen”, Korhonen arvioi. tiön hallituksen puheenjohtaja Matti Kallio. Kiinteistössä oli 27 putkien nousulinjaa. Lämpimän käyttö- Aikataulut pitäviksi veden nousujohdot olivat kuparia ja kylmän veden putket gal- Saneerausurakan aikana työmaalla oli keski- vanoitua terästä. määrin 10–15 asentajaa. Huoneistoissa asuk- Laaja linjasaneeraus Klaavuntien kiinteistössä alkoi 1. marraskuuta 2014. Kallio, joka on LVI-alan ammattimiehiä, toimii remontissa taloyhtiön edustajana. kaiden evakkoajaksi tuli 12 viikkoa eli noin kolme kuukautta. ”Viemäriputket uusittiin vanhojen reititysten mukaisesti, mutta uudet käyttövesiputket sijoitettiin porras- Kylpyhuoneet nykyaikaisiksi huoneisiin. Samalla asennettiin huoneistokohtaiset etäluettavat Remontin aikana Klaavuntie 6:ssa on uusittu vesi- ja viemärijär- vesimittarit porrashuoneiden alaslaskettuun kattoon”, sanoo jestelmät, kylpyhuonerakenteet, osa keittiöistä, kylpyhuoneiden vastaava mestari ja projektipäällikkö Juho Vainikka LVIS-Hokka ja keittiöiden sähköverkon pääkeskukset nousujohtoineen sekä Oy:stä. atk-järjestelmä. Lisätyönä korjattiin myös huoneistokohtaiset ilmanvaihtohormit, joissa oli monenlaisia tukoksia. ”Työt alkoivat asbestieristeiden purkamisella talon kellari­ ritilöistä”, toteaa linjasaneerausurakasta vastanneen LVISHokka Oy:n toimitusjohtaja Marko Korhonen. Sen jälkeen asentajat kävivät käsiksi vesijohtorunkoihin ja Hänen mukaansa työt ovat sujuneet aikataulun mukaan. Ainoa varsinainen ongelma putkiurakassa oli A- ja B-portaiden väestönsuoja, joka ulottui ennakoitua pitemmälle porrashuoneen alle. Siksi putkien reititystä jouduttiin hiukan muuttamaan. Koska LVIS-Hokka oli urakassa sekä pää-, LVI- että sähköurakoitsijana, työmaalla ei ollut varsinaisesti urakkarajoja. ”Asioiden hoitamista ja kokonaisuuden hallintaa helpotti, sähköreitityksiin. Asuntojen putket ja kylpyhuonerakenteet otet- että työmaalla oli vain yksi urakoitsija. Yleensäkin korostamme tiin työn alle tammikuun 2015 puoleenväliin mennessä. urakkakilpailussa vankkaa kokemusta linjasaneerauksista ja Lokakuuhun mennessä työt oli jo saatu loppusuoralle. työn laadun varmistamista – emme niinkään lähde kilpaile- ”Nyt saneerauksesta on valmiina noin 85 prosenttia. Aika- maan hinnoilla”, Marko Korhonen huomauttaa. taulun mukaan kohde luovutetaan ennen joulua”, työnjohtaja Teemu Seppälä tarkentaa. Marko Korhosen mukaan remontin yhteydessä kylpyhuoneet on uusittu nykyisten asumismääräysten mukaisiksi. ”Nykyajan kylpyhuoneissa ei niinkään ole enää ammeita, mutta pesukoneille on oltava tilaa. Talon kylpyhuoneiden sisustus on nyt toteutettu entistä monipuolisemmaksi.” 52 kita  6 –7/ 2015 Puheenjohtaja Kallio myöntää, että liian halpa urakkatarjous voi joskus käydä taloyhtiölle kalliiksi. ”Aikatauluja ei pidä tehdä liian tiukoiksi, jotta laajat korjaukset saadaan tehtyä kunnolla. Asukkaille on tärkeää, että työ valmistuu ennalta ilmoitetussa aikataulussa”, hän korostaa. ”Remontti on selvästi onnistunut hyvin, koska asukkailta on tullut pelkästään myönteistä palautetta.” n