KITA 6+7/2015 - Page 29

veleva kokouskeskus. Toimisto-osa toteutetaan nykyaikaisena monitilatoimistona ja työpisteitä on noin 150 kappaletta. ”Nyt meillä on ikään kuin koko skaala käytössä ja kaikki samassa nipussa ensimmäistä kertaa”, hän kuvailee. Putkiurakassa on ollut kiinni 10 asentajaa ja pari eristä- Kärkihankemalli tulikokeessaan jää jo pitkään. Kovin vääntö alkaa kuitenkin olla takanapäin Ydinturvallisuustalo on Senaatti-kiinteistöjen kärkihankemal- myös putkipuolella: lilla johdettu rakennushanke. Kärkihankemallilla toteutetaan kai