KITA 6/2018 | Page 57

ISÄNNÖINTI KUVAJA KEHITTÄÄ ISÄNNÖINTIÄ JA ASIAKASKOKEMUSTA HAUSVISEN AVULLA HÄMEENLINNASSA TOIMIVAN Isännöinti Kuvajan tär- keimpiin arvoihin kuuluvat laadukas ja asiakaslähtöinen pal- velu. Samaan aikaan kun isännöinnin työtavat ovat olleet jo pit- Isännöinti Kuvajan toimitusjohtaja Seppo Kuvajan mukaan Hausvise mahdollistaa palvelujen tarjoamisen monipuolisesti asiakkaan ehdoilla. kään murroksessa, on sähköisten palveluiden tarve noussut selkeästi esille myös asiakkaiden toiveissa. Perinteisen pape- joamiseen”, kertoo Isännöinti Kuvajan toimitusjohtaja Seppo risen viestinnän rinnalle on toivottu monipuolisempia tapoja Kuvaja. asioida omaan asumiseen liittyvissä asioissa. Kuvajan mukaan yrityksen kartoittaessa sopivaa isännöin- Vastatakseen yhä paremmin näihin odotuksiin, päätti yritys ottaa käyttöön Hausvise-isännöintiohjelman. tiohjelmaa erottui Hausvise kilpailijoistaan olemalla selvästi uuden ajan tuote. Hausvise-ohjelman avulla palvelua pysty- Festum Softwaren kehittämä Hausvise yhdistää taloushal- tään tarjoamaan sähköisissä kanavissa ajasta ja paikasta riip- linnon, kiinteistönhallinnan ja asukaspalvelut yhteen helppo- pumatta, unohtamatta kuitenkaan niitä asiakkaita, jotka eivät käyttöiseen pakettiin. Nykyaikaisen ohjelmiston ansiosta arjen vielä ole siirtyneet digitaaliseen maailmaan. rutiinit automatisoituvat ja isännöitsijä pystyy keskittämään työ- aikansa yhä paremmin olennaisiin asioihin, kuten asiakkaiden palvelemiseen, kiinteistöjohtamiseen ja tulevaisuuden suunnit- telutyöhön. Myös yhteistyö Festum Softwaren kanssa on Kuvajan mukaan sujunut saumattomasti. ”Yhteistyö Festumin kanssa on helppoa ja vakuuttavaa. He ymmärtävät asiakasta hyvin. Mielestämme valitsimme par- ”Hausvise mahdollistaa palvelujen monipuolisen tarjoami- haan mahdollisen kumppanin”, hän kehuu. n sen asiakkaan ehdoilla. Ohjelman ansiosta pystymme keskitty- mään paremmin laadukkaan ja asiakaslähtöisen palvelun tar- Lue lisää Hausvisesta: www.hausvise.fi RAKENTEELLISEN PALOTURVALLISUUDEN JULKAISUSARJA UUDISTUU RIL 195-1-2018 Rakenteellinen paloturvallisuus – Yleiset perusteet ja ohjeet on rakenteellista paloturvallisuutta käsittelevän ohjesarjan ensimmäinen osa. Ohjeessa käsitellään yleistasoisesti rakenteellista paloturvallisuutta paloturvallisuudesta (848/2017) -asetuksen määrittelemät vaatimukset. Lisäksi ohjeessa tuodaan esiin esimerkkiratkaisuja sekä kerrotaan taustatietoa asetuksen vaatimuksille, myös koskevan Ympäristöministeriön asetus rakennusten RIL 195-1-201 8 Rakenteellinen paloturvallisuus Yleiset perusteet ja ohjeet korjausrakentamista käsitellään. Uudistunut julkaisusarja korvaa vuonna 2005 ilmestyneet painokset. Käyttötarkoituskohtaisia ratkaisuja ja korjausrakentamis- Suomen Rakennus insinöörien Liitto RIL jan muissa julkaisuissa, jotka ilmestyvät vuonna 2019 ja käsit- kohteiden erityispiirteitä käsitellään tarkemmin RIL 195 -sar- televät työ- ja toimistotiloja, asuinrakennuksia (kerrostalot ja RIL 195-1-2018 KANSI.ind d 1 pientalot) sekä tuotanto- ja varastorakennuksia. Ohjeet on suunniteltu käytettäväksi yhdessä: esimerkiksi työ- ja toimisto- 30.10.2018 13.22.56 tiloja suunniteltaessa, rakenteellisen paloturvallisuuden sovel- vakuutusyhtiöt sekä rakennusten suunnittelijat. Julkaisu edistää luksia löytyy niin työ- ja toimistotiloja käsittelevästä osasta eri rakenteellisesta paloturvallisuudesta vastaavien osapuo- kuin tästä ensimmäisestä paloturvallisuuden perusteita käsit- lien yhteistyötä ja se on myös merkittävä apuväline alan ope- televästä osasta. Käyttötarkoituskohtaisen ohjeen tarkoituk- tuksessa. n sena on syventää perusosassa esitettyjä asioita. Julkaisun ensi- sijaisia käyttäjiä ovat rakennusvalvonta- ja paloviranomaiset, Lisätietoja: www.ril.ri/kirjakauppa 6 /  2018  kita 57