KITA 5+6/2016 | Page 59

dessa. Vaihdon tekee useimmiten huoltoyhtiö, mutta se on yksinkertainen vaihtaa itsekin. Bauerin alue-edustaja Marko Lindebergin mukaan huolto-opastus kuuluu aina kauppaan, ja Bauer käy aina tarkistamassa ensiasennukset – ja kyselee muutenkin kuulumisia silloin tällöin. Miller kertoo, että Bauer on vähentänyt myös talon alakerran liikehuoneiston kupariputkien pistesyöpymiä, joita joihinkin kuparilaatuihin saattaa tulla saostumien seurauksena. Eri paikkakunnilla erilainen vesi Lindeberg huomauttaa, että mikä tahansa putkimateriaali voi saostua umpeen kovan veden tai verkoston metalliosien korroosiosta johtuvien ruostesaostumien vuoksi. ”Jo vähäisetkin saostumat aiheuttavat putkiston sisäpuolista korroosiota, jotka voivat aiheuttaa pistevuotoja tai vaikeuttaa lämmön siirtymistä lämmönsiirtimien ahtaissa virtauskanavissa. Hyötysuhde laskee, kun saostuma toimii lämmöneristeenä. Tulee tukoksia ja vuotoja, huoltokustannukset lisääntyvät ja käyttöikä lyhenee.” Veden kovuus riippuu pohjaveden laadusta. Monet vesilaitokset lisäävät kalkkia verkostoon säätämään veden happa- BAUERIN VEDENKÄSITTELYLAITTEISTOON kuuluu putkistoon kiinteästi asennettava vedenkäsittelyosa sekä ohjausyksikkö, jonka avulla vedenkäsittelyosaan muodostetaan vaihtelevataajuuksinen magneettikenttä. Se muokkaa veden kovuustekijöitä eli kalsium-, magnesium- ja karbonaatti-ioneja sellaiseen muotoon, että ne eivät tartu putkistoon. Vanhat saostumat irtoavat ja kulkevat virtauksen mukana ja tarttuvat suodattimiin poistuen järjestelmistä vähitellen. Suljettuihin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin asennetaan lisäksi sivuvirtasuodatin. muutta, sillä liian hapan vesi on vahingollista putkille. Kalkki kuitenkin aiheuttaa vesikalusteille, lämmönvaihtimille ja käyttövesiputkistoille ongelmia. Pytyt ja hanat alkavat tiivisteisiin ker- Säästöjä sai Lindebergin mukaan Asunto Oy Selänne- tyneen kalkin vuoksi vuotaa ja aiheuttavat isojakin kustannuk- katu 49:kin, jossa Bauer hankittiin pattereiden kovan kohinan sia. vuoksi. Pattereiden alettua toimia kunnolla, voitiin menoveden lämpötilaa laskea. Suodattimien vaihtoväli oli alussa noin kuu- Kosolti säästöjä lämmityskuluissa Pirttiniemenkulmassa lämmityskulut pienenivät huomattavasti. kausi. Monissa taloyhtiöissä lämmitysverkostoja huuhdellaan pat- Bauerin asentamisen jälkeen on menoveden lämpöä laskettu teritermostaattien vaihdon yhteydessä, kuten Pirttiniemenkul- kuudella asteella 60 asteeseen, mikä on riittänyt tammikuun massakin, mutta huuhtelu on työlästä ja kallista. Bauerin asen- pakkasjaksollakin. tamisen jälkeen ei enää tarvitse huuhdella, sillä verkosto puh- ”Vuonna 2006 kaukolämpöä kului 261 MWh, viime distuu pikkuhiljaa ja ongelmat loppuvat. Verkostoveden vaih- vuonna enää 202 MWh”, Liukkonen toteaa. Myös Miller ker- taminen ei ole terveellistä putkistolle, koska happipitoinen too säästöjä saadun. vesi voi aiheuttaa ruostesaostumista johtuvia ongelmia, kuten virtaus­häiriöitä. Rahoitus myös leasingilla Pirttiniemenkulma otti Bauerin laitteen kolmen vuoden leasingsopimuksella. ”Meillä leasing tarkoitti 220 euroa kuukaudessa kolmen vuoden sopimuksella. Hankintaa ei kukaan vastustanut yhtiökokouksessa”, Liukkonen kertoo. Hankintapäätöksen voi tehdä joko hallitus sille myönnettyjen valtuuksien mukaan tai hankinta on vietävä yhtiökokouksen päätettäväksi. Kirkkopuistossa suorasta hankinnasta päätti hallitus. Lindeberg näkee, että Bauer voi säästää myös isännöitsijöiden työtä, kun lämpö- ja kalkkiongelmista harmistuneiden asukkaiden monet yhteydenotot jäävät pois. Hänestä uudiskohteitakin olisi hyvä suojata asentamalla Bauer jo rakennusvaiheessa tai vanhemmissa kiinteistöissä esimerkiksi lämmön- Suodattimista näkee, miten lämmitysverkosto on pikkuhiljaa puhdistunut, näyttävät Marko Lindeberg (vas.) ja Heikki Liukkonen. siirtimen uusimisen yhteydessä. Siinä se olisi jo valmiiksi poistamassa ongelmia. n 5–6/ 2016  kita 59