KITA 5+6/2016 | Page 49

TILAAJAVASTUULAIN TARKOITUKSENA on edistää yri- tuva yritys tai sen yhtiömies, hallituksen jäsen taikka toimitus- tysten välistä tasavertaista kilpailua ja työehtojen noudatta- johtaja on määrätty liiketoimintakieltoon. Sopimus suhteeseen mista sekä varmistaa, että vuokratyövoimaa käyttävät ja ali- ei pidä myöskään ryhtyä silloin kun taloyhtiön on täytynyt jos- hankintasopimuksia tekevät yritykset täyttävät lakisääteiset vel- tain muusta syystä tietää, ettei sopimuskumppanilla ole tarkoi- voitteensa. Tyypillisimmin tilaajavastuulaki tulee sovellettavaksi tus täyttää lakisääteisiä maksuvelvoitteitaan. taloyhtiöön silloin kun se toimii rakennuttajana ja käyttää työ- Tilaajavastuulain noudattamista valvoo Suomessa Etelä- kohteessaan vuokrattua työntekijää tai sopimuksen perusteella Suomen aluehallintovirasto. Mikäli taloyhtiö joutuu tarkastuk- hankkii korjaus-, hoito- tai kunnossapitopalveluita työkohtee- sen kohteeksi, tulee sen pyydettäessä esittää tiedot siitä, että seensa sopimuskumppanina olevalta yritykseltä. se on tehnyt tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ennen sopi- Taloyhtiön edellytetään tilaajana selvittävän onko sen käyt- mussuhteeseen ryhtymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tämä sopimuskumppani merkitty ennakkoperintä- ja työnanta- taloyhtiön pitää pystyä antamaan tarkastajalle ne asiakir- jarekisteriin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Lisäksi jat tai jäljennökset niistä, joilla se on selvittänyt tilaajavas- taloyhtiön tulee hankkia sopimuskumppanistaan kaupparekis- tuulaissa tarkoitetut tiedot sopimuskumppanistaan. Tästä joh- teriote ja selvitys siitä, että yrityksellä ei ole verovelkaa taikka tuen ennen sopimukseen ryhtymistä hankitut selvitykset kannat- selvitys verovelan määrästä. Lisäksi selvityksenä on hankittava taa säilyttää huolellisesti mahdollista myöhempää tarkastusta todistus sopimuskumppanin työntekijöiden eläkevaakutusten varten. Tilaajavastuulain mukaan selvitykset, todistukset ja tie- ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta taikka dot tulee säilyttää vähintään kaksi vuotta siitä lukien, kun sopi- siitä, että eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on musta koskeva työ on päättynyt. tehty. Taloyhtiön on myös hankittava selvitys sopimuskumppa- Mikäli laiminlyöntejä todetaan, on viranomaisella mahdol- nin noudattamasta työehtosopimuksesta tai työsuhteiden kes- lisuus esittää taloyhtiön maksettavaksi laiminlyöntimaksu, joka keisistä ehdoista ja selvitys työterveyshuollon järjestämisestä. on vähintään 2  000 euroa ja enintään 20  000 euroa. Mikäli Selvitykset tulee hankkia ennen kuin taloyhtiö tekee sopi- sopimus on tehty sellaisen sopimuskumppanin kanssa, jolle muksen vuokratyövoiman käytöstä tai palveluiden hankkimi- on määrätty liiketoimintakielto tai mikäli taloyhtiön olisi täyty- sesta sopimuskumppanilta. Näin ollen selvitysten hankkimi- nyt tietää, että sopimuskumppani ei täytä lakisääteisiä velvoit- nen ajankohtaistuu yleensä urakkaneuvotteluvaiheessa. Sopi- teitaan, määrätään laiminlyöntimaksu korotettuna. Korotettu muskumppaniksi ryhtyvällä yrityksellä on tilaajavastuulakiin laiminlyöntimaksu on vähintään 20  000 euroa ja enintään perustuva velvollisuus antaa pyydettäessä laissa mainitut sel- 65  000 euroa. Käytännössä vähäiset poikkeamat selvitysvel- vitykset taloyhtiölle. Käytännössä taloyhtiö voi myös itse hank- vollisuudessa eivät ole johtaneet laiminlyöntimaksun määrää- kia sopimuskumppania koskevia selvityksiä julkisista rekiste- miseen vaan lähinnä huomautuksiin, joilla selvitysten hankki- reistä, kuten esimerkiksi kaupparekisteristä ja YTJ -tietopalve- mista pyritään ohjaamaan tilaajavastuulain mukaiseksi. lun verovelkarekisteristä. Lisäksi selvitykset voi hankkia kootusti Taloyhtiöiden kannattaa jo tarjouspyyntövaiheessa edel- ­tilaajavastuu.fi -palvelusta, mikäli sopimuskumppaniksi aikova lyttää tarjouksenantajalta tilaajavastuuselvitysten antamista. yritys on rekisteröitynyt kyseiseen palveluun. Mikäli tilaajavastuuselvityksiä ei saada työn tarjoajalta, ei Tilaajavastuuselvitykseen liittyvät tiedot, todistukset ja asia- kyseisen yrityksen kanssa kannata solmia sopimusta lainkaan. kirjat eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. Mikäli Selvitykset kannattaa aina liittää sopimuksiin liitteeksi, josta taloyhtiö tekee uuden sopimuksen saman sopimusosapuolen ne myöhemmin tarvittaessa löytyvät jos tilaajavastuutarkastus kanssa ennen kuin on kulunut 12 kuukautta siitä, kun selvitys- tulee suoritettavaksi taloyhtiössä. velvollisuus edellisen kerran täytettiin, ei selvityksiä tarvitse Tilaajavastuuselvitysten hankkiminen aiheuttaa välttämättä hankkia uudelleen ellei ole syytä epäillä olosuhteissa tapahtu- ainakin jossain määrin lisää työtä taloyhtiöille. Laajemmassa neen muutosta. mittakaavassa epäterveen kilpailun ja harmaan talouden tor- Tilaajavastuuselvityksiä ei tarvitse hankkia pienehköissä junta koituu kuitenkin viime kädessä kaikkien tilaajien yhtei- sopimuksissa. Selvitysvelvollisuus ei koske sellaisia sopimus- seksi eduksi. Tilaajavastuulain mukaisten selvitysten hankki- suhteita, joiden perusteella vuokratun työntekijän tai työnte- minen voidaan taloyhtiön näkökulmasta nähdä paitsi tilaa- kijän työskentely kestää yhteensä enintään 10 työpäivää tai javastuulain velvoitteiden täyttämisenä niin myös osana laa- mikäli alihankintasopimuksen vastikkeen arvo ilman arvonlisä- jempaa taloyhtiön riskienhallintaa. Se, että tilaajavastuuasiat veroa on alle 9  000 euroa. ovat omalla sopimuskumppanilla kunnossa, on ainakin jos- Sopimusta ei tule solmia sellaisen yrityksen kanssa, joka sain määrin viite siitä, että sopimuskumppanilta hankittu suori- ei ole toimittanut lain edellyttämiä selvityksiä. Sopimuksen sol- tus pyritään tuottamaan ja siitä pyritään vastaamaan vastuul- mimisesta tulee pidättyä myös jos sopimusosapuoleksi tarjou- lisesti. n 5–6/ 2016  kita 49