KITA 5/2015 | Page 25

XXXøBBNJOHö Jätehuoltotuotteet Puisto- ja kiinteistöhuoltotuotteet Jätesäiliöt ja Vaihtolavat Puristimet ja Jätepakkaajat KIKKA-kattoturvatuotteet (anodisoitu alumiini) Ruostumattomuustakuu! Lapetikkaat ja kattosillat ovat Ce-merkittyjä. Flaaming Oy • Myynti P. (03) 872 020 myynti��aaming.� • Valimonkatu 2� �ahti taavat niiden keräys- ja kierrätystoiminnasta sekä keräyskus- kossakin erilliset keräysastiat lasille, metallille, paperille ja kar- tannuksista. Muun muassa vanhoja sähkölaitteita ja paristoja tongille, joillakin paikkakunnilla myös biojätteelle. kerätään tällä tavalla. ”Myös muovijätteen erilliskeräys aloitetaan Suomessa vuo- Kärkkäisen mukaan Tampereella järjestetyssä kokeilussa havaittiin, että monet ihmiset ovat valmiita viemään muovijät- den 2016 alussa”, Kärkkäinen sanoo. teitä kaupoissa sijaitseviin keräyspisteisiin. Muovijäte viedään aluekeräyspisteisiin yhteyteen. Taajama-alueille perustetaan 500 vastaanottopis- Vaikka eri jätejakeiden erilliskeräykset yleistyvät, Kärkkäinen tettä muovijätteille.” ”Keräysverkosto tuleekin suurten päivittäistavarakauppojen uskoo kiinteistöjen jäteastioiden kokonaismäärän pysyvän suurin piirtein ennallaan. ”Kuluttajapakkauksia kerätään paljolti aluekeräyspisteissä, joita on Suomessa noin 1850. Niitä on sellaisissa taajamissa, joissa on yli 500 asukasta”, selittää Kärkkäinen. ”Kierrätettävät muovipakkaukset pitäisikin tulevaisuudessa viedä aluekeräyspisteisiin. Kiinteistöjen jätehuoneissa on jat- Kontteja, syväsäiliöitä ja putkikeräysjärjestelmiä Jos kiinteistössä ei ole jätehuonetta, vaihtoehtona voi olla vaikkapa 8-kuutioinen jätekontti. ”Kontit ovat hygieenisempi ratkaisu kuin jätelavat, koska kontit ovat umpinaisia. Yhdistelmäkontit tulivat markkinoille noin vuosi sitten.” T E H O K K A A S T I PA LV E L E VA P U T K I L I I K E I TÄ - H E L S I N G I S S Ä www.herttoniemenlvi-huolto.com KETTUTIE 2, 00800 HELSINKI Puh. 09 755 3648 5/ 2015  kita 23