KITA 5/2012 | Page 81

RUISKUTETTAVISTA PU-ERISTEISTÄ UUSI VÄLINE LÄHIÖSANEERAUKSIIN TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVA: PURFIN OY Suoraan rakenteisiin ruiskutettava polyuretaani- eli PU-eriste tekee tuloaan kerrostalojen peruskorjauksiin. Suomessa menetelmää käyttävät jo useat urakoitsijat. Ruiskutettava PU-eriste liimautuu rakenteisiin, joten sillä saadaan aikaan saumaton eristekerros myös epätasaisiin pintoihin koko rakennuksen ympäri. SUOMESSA RUISKUTETTAVAT PU-eristeet tulivat markki- taisiin kymmenisen senttimetriä paksumpi eristekerros”, hän noille jo 1970-luvulla. Niitä on tähän mennessä kuitenkin käy- arvioi. tetty enimmäkseen teollisuusrakennusten eristeinä, ei niinkään asuintaloissa. ”Ruiskutettavat muovieristeet sopivat kuitenkin hyvin esimerkiksi sellaisiin kohteisiin, joissa rakenteiden muodon takia ”Ruiskutettava PU-eriste ei myöskään edellytä varsinaista tuuletusrakoa seinärakenteeseen. Kosteutta ei pääse eristeeseen rakenteiden läpi. PU-materiaali ei homehdu eikä mätäne.” Tyypillisesti ruiskutettavaa polyuretaanieristettä käytetään olisi vaikea käyttää eristelevyjä”, arvioi PU-Eristeteollisuus ry:n rakennusten ulkovaipan lisälämmöneristämiseen. Sitä voidaan asiantuntija Heikki Tolonen. asentaa myös rakennuksen ala- tai yläpohjiin. ”Ruiskutettava PU-eriste on tehokas lämmöneriste, jolla VTT:n paloteknisen tutkimusraportin mukaan ruiskutettava saadaan estettyä samalla ilmavuodot ja kosteuden tiivistymi- Ekospray 40 E PU-eriste soveltuu enintään 8-kerroksisten P1-luo- nen”, Purfin Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Siivonen kehuu. kan asuinrakennusten lämmöneristämiseen. ”Ruiskutettava eris- Viime vuo ͥ