KITA 5/2012 | Page 44

osuutensa talon jäähdytyskustannuksista olisivat vastaavasti pienemmät. ”Ja kattopintojahan voisi kesällä hyödyntää aurinkosähkön tuotannossa, ja yli jäävän sähkön myydä takaisin sähköyhtiölle”, hän jatkaa ajatusketjua. Mutta leikki leikkinä. ”Samasta asiasta kai on periaatteessa kyse kuin on esimerkiksi huoneistokohtaisten, kaukoluettavien vesimittareiden asentamisessa. En kuitenkaan usko, että aivan lähitulevaisuudessa tähän päästään”, Järvinen tuumii. Yleistä kehityssuuntaa hän pitää kuitenkin lupaavana, ja katsoo energiamääräysten myötä käynnistyneen laajan ja yleisen keskustelun tervetulleeksi. ”Mutta en tiedä, onko loppujen lopuksi asukkaiden kannalta kuitenkaan hyvä suuntaus, jos kaikki tapahtuu säädellysti”, hän sanoo ja ottaa esimerkiksi automaattisesti syttyvät parvekevalot. ”Turvallisuudesta siinäkin on kyse. Mutta yksi haluaa valaista ympäristönsä, toinen pitää hämärästä, kolmatta ei haittaa, jos parveke öisin on pilkkopimeä, joten voi olla vaikea löytää kaikkia tyydyttävää toimintamallia”, hän miettii. Taloyhtiön yhteisiin tiloihin Ari Järvinen toivottaa taloautomaation tervetulleeksi ja kiittelee, että esimerkiksi vanha, 30-lukuinen ja aikansa elänyt, hissitekniikka on uusiutunut. ”Hissistä on aina yhteys johonkin”, hän sanoo ja toteaa, että esimerkiksi kulunvalvontaan liittyviä järjestelmiä kysellään isännöitsijältä usein. ”Turvattomuuden tunne on selvästi lisääntynyt. Esimerkiksi Helsingin keskustan vanhoissa taloissa asuu paljon ikääntyviä ihmisiä, joiden näkökulmasta taloautomaatio ja erityisesti turvallisuutta parantavat toiminnot ovat tervetulleita. Ne mahdollistavat ihmisen itsenäisen elämän omassa kodissaan ehkä pitkäksikin aikaa”, Järvinen sanoo. Myös hän on kiinnittänyt huomiota epäkohtaan, josta alan asiantuntijat puhuvat. ”Nykyisin taloautomaatiossa on eri toimittajien järjestelmiä, joiden yhteensopivuus on huono tai olematon. Tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia ei voi tavallisessa taloyhtiössä hyödyntää.” Uusi elektroninen koodipainike on tarkoitettu käytettäväksi sisäpuoliseen lukitukseen pitkäsalvalla varustetuissa parvekeovissa. Lukitus ja avaaminen tehdään kätevästi näppäimiä käyttäen. Kuusinumeroinen koodi avaa painikkeen käytön ja punainen lukitusnäppäin lukitsee käytön. 42 kita 5/ 2012 KUVA: ABLOY OY tä vähän enemmän, mutta toisaalta; heidän