KITA 5/2012 | Page 19

kennuksissa toissijaista, ikkuna toimii ennen muuta luonnonvalon lähteenä. ”Ei kukaan halua asua kellarissa eikä pimeässä pullossa.” Suomalaisissa kerrostaloyhtiöissä ikkunat vaihdetaan yleensä 20–40 vuoden välein. ”Skaala on turhan lavea; huonokuntoiset ja lämmöneristävyydeltään heikot ikkunat kannattaa tietysti vaihtaa uusiin, mutta esimerkiksi ennen 1960-lukua rakennettujen talojen ikkunat ovat usein korjattavissa”, sanoo arkkitehti-maalarimestari Auni Tyster. Mikäli 60-luvun jälkeen rakennetun talon ikkunoita on säännöllisesti ja asianmukaisesti huollettu, ei niidenkään vaihto rahallisesti juuri kannata. ”Ikkunaremontti maksaa itsensä takaisin vain harvoin”, Tyster toteaa mutta huomauttaa, että ikkunoiden vaihtaminen uusiin parantaa rakenteen muita ominaisuuksia, ääneneristystä, heloitusta ja ilmanvaihtoa. ”Talviaikana teetetty ikkunaremontti voi tulla hivenen halvemmaksi”, hän sanoo, mutta huomauttaa, että talvi toisaalta asettaa omat rajoituksensa rakentamiselle. Ikkunoiden uusiminen on hyvä tehdä lähes aina ulkoapäin. ”Asennustyö käy helpommin ja tulee halvemmaksi.” Alumiininen ulkopuite on päivän trendi Ääneneristävyys paranee aina ikkunoiden vaihtamisen yhteydessä, koska uuden ikkunan ilmanpitävyys on vanhaa parempi. Ääneneristystä on mahdollista parantaa entisestään asentamalla ulkopuitteeseen paksumpi ikkunalasi tai lisäämällä karmisyvyyttä alkuperäisestä. Tysterin mukaan uusien ikkunoiden lämmöneristävyys on merkittävästi vanhoja parempi. ”Vanhaan taloon asennettu uusi ikkuna voi lämmöneristävyydeltään olla jopa seinärakennetta parempi”, hän sanoo. Tiiveys saattaa aiheuttaa omat huolensa: luonnollinen, painovoimainen tuuletus ja ilmanvaihto saattavat heikentyä, jos esimerkiksi kaksilasisen ikkunan väliin asennetaan kolmas lasi. Alumiinista valmistettu ulkopuite on päivän trendi, eivätkä ikkunavalmistajat juuri muuta tarjoakaan. Ratkaisu on Tysterin mukaan huoleton, mutta ei aina oikea. ”Museoviraston suojelemissa julkisivuissa sekä muutoin arvokkaissa rakennuksissa joutuu ikkunoiden remontointia- Visuaalinen vaikutelma kannattaa pitää mielessä ikkunoita remontoitaessa ja vaihdettaessa. ”Korjausrakentamisessakin kannattaa pyrkiä mahdollisimman lähelle alkuperäistä”, arkkitehtimaalarimestari Auni Tyster sanoo. kin miettimään myös esteettisyyden näkökulmasta. Suojelluissa kohteissa näin on aina, mutta visuaalinen vaikutelma kannattaa ylipäätään pitää mielessä, kun talon julkisivuun ja ilmeeseen oleellisesti vaikuttavia yksityiskohtia kunnostetaan tai vaihdetaan”, hän sanoo ja muistuttaa, että ikkunaremonttiin saatetaan tarvita rakennuslupa varsinkin silloin, jos taloyhtiö suunnittelee ikkunatyypin vaihtoa. Luvan tarve vaihtelee paikkakunnittain ja on syytä selvittää ennalta. LAPPEENRANTALAINEN TYSTER korostaa, että arkkiteh- ”Useimmiten arvokohteissa ikkunat tilataan mittatilauksena din tai muun suunnittelualan ammattilaisen tehtävänä on suun- puusepäntyönä. Mielestäni ensiarvoisen tärkeää on, että van- nitella rakennus niin, että ikkunat täyttävät tehtävänsä mahdol- haa kunnostettaessa perinteistä ja alkuperäisestä ilmeestä pi- lisimman hyvin: tuuletus ikkunan kautta on useimmiten uudisra- detään kiinni”, Tyster sanoo. 5 / 2012 kita 17