KITA 5/2012 | Page 17

Lastenklinikan B-siiven kuparikattoa korjataan parhaillaan. tinoitua kuparia kuin nyt meneillään olevissa peruskorjaushankkeissa. ”Kupari valittiin rakennussuojelullisista syistä. Uudisrakennus pyrittiin sovittamaan entiseen tyyliin”, Anttila toteaa. AW2-Arkkitehdit Oy esitti vihreän kuparin käyttöä. Museovirasto hyväksyi suunnitelmat, samoin kuin HUS-Kiinteistöt Oy. Tilaajahan tekee aina lopullisen päätöksen. Hankkeesta pyydettiin ennakkolausunto myös Helsingin kaupunginmuseolta. Kuparimateriaalin toimitti myös laajennusosaan Aurubis Finland, tuolloin vielä Luvata Oy:n nimellä. ”Lastenklinikan uudisrakennukseen käytettiin noin 2 500 neliötä kuparia”, Anttila tarkentaa. Korjaustyöt käynnissä Syöpätautien klinikalla HUS:n Syöpätautien klinikan remontissa korjataan ja laajennetaan rakennuksen pohjoisosan tiloja. Saneerauksen ensimmäinen vaihe on nyt meneillään ja valmistuu maaliskuussa 2013. ”Hanke alkoi rakennussuunnittelun osalta alkusyksyllä 2009”, sanoo projektin pääsuunnittelija Kari Palaste Arkkitehtitoimisto Virta Palaste Leinoselta. ”Matalan rakennusosan päälle sijoitetaan lisäkerros, joka sovitetaan rakennuksen nykyiseen ilmeeseen.” Uuteen kerrokseen tulee apteekin puhdastilat eli lääkevalmistuslaboratoriot. Pohjoispään ykköskerroksessa remontoidaan tiloja Syöpätau- kiten. ”Aurubis Finland toimittaa työmaalle esipatinoitua kupa- tien klinikan, HUS Kuvantamisen sekä HUSLABin käyttöön. ”Rakennuksen pohjoisosassa on käytetty kuparia kattolevyis- ria. Museovirasto on tarkastanut eri pintavaihtoehdot ja katsonut, että asennettava pinta vastaa ulkonäöltään olemassa ole- sä, vesipelleissä sekä ikkunoiden välipelleissä. Nyt kuparikat- vaa kuparia. Uusien rakenteiden on sovittava harmonisesti yh- to muutetaan bitumikatoksi, mutta katolle sijoitetaan paljon uu- teen vanhan ympäristön kanssa, sillä tietenkään kaikkea kupa- sia iv-laitteita, jotka verhotaan kuparisäleiköillä”, Palaste selvit- ria ei oteta korjausten yhteydessä pois”, Susi selittää. tää. Kuparimateriaalina käytetään täälläkin esipatinoitua kupa- Uudet kuparipinnat ovat siis väriltään jo valmiiksi vihreitä. ria. ”Syöpätautien klinikan rakennus ei ole suojeltu, mutta var- ”Esipatinoidun kuparin sävyt ovat lähellä luonnon patinaa, jo- mistimme yhdessä rakennusvalvonnan kanssa, että käytettävän ta näkyy vaikkapa kirkkojen katoissa kaikkialla. Tällainen ku- kuparin sävyt ovat hyvät.” pari vastaa pinnaltaan ja sävymaailmaltaan vanhaa kuparimateriaalia, joka on joskus ollut kirkasta mutta on ajan saatossa Potilastornin kohtalo vielä harkittavana patinoitunut vihreäksi. Kun materiaali on paikoillaan, siitä on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin investointijohtaja hieman kauempaa katsottuna vaikea erottaa, onko kuparipinta Anne Priha mainitsee, että Meilahden sairaala-alueella tehdään uutta vai vanhaa”, Susi pohtii. yksittäisiä peruskorjauksia kaiken aikaa. Hänen mukaansa sa- ”Kaikkiaan kuparia käytetään Lastenklinikan remonttiin useita kymmeniä tonneja. Suurin osa kuparimateriaalista asen- neeraushankkeet ovat tähän mennessä sujuneet ilman suuria ongelmia. Syöpätautien klinikan eteläosan eli korkean potilastornin netaan kattoon ja säleikköihin.” Kuparimateriaalin asentaa erillinen julkisivu-urakoitsija, jolle Aurubis toimittaa kuparia sitä mahdollinen peruskorjaushanke, joka tulee eteen lähivuosina, mukaa kuin remontti etenee. Lastenklinikan katon ja julkisivujen aiheuttaa HUS-Kiinteistöille päänvaivaa. Saneeraus olisi raken- saneerausten on aikataulun mukaan määrä valmistua marras- teellisesti hankala, koska talossa on paljon betonipalkkeja. Li- kuuhun 2012 mennessä. säksi korjaustarpeita olisi varsin paljon: talotekniikan järjestelmiä ja tilojen toimivuutta pitäisi parantaa. ”Syöpätautien klini- Lisärakennukseenkin vihreää kuparia kan eteläpään potilastornin korjaus on nyt harkittavana. Raken- Lastenklinikan yhteyteen on rakennettu laajennusosa, joka val- nuksen julkisivussa on pahoja eristevaurioita.” ”Peruskorjaus on yksi vaihtoehto, mutta voimme myös yrit- mistui vuodenvaihteessa 2010–2011. Rakennuksen ulkoasu on silti lähes alkuperäistä vastaava. ”Uudisrakennus oli erittäin tää saada purkuluvan ja rakentaa uuden kiinteistön entisen tilal- haastava ja samalla onnistunut hanke”, kertoo lisärakennuksen le. Asiasta ei ole vielä tehty päätöstä”, Priha kertoo. Jos raken- pääsuunnittelija Matti Anttila AW2-Arkkitehdit Oy:stä. nus päätetään korjata, se tehdään alustavan suunnitelman mu- Noin 3 000 kerrosneliömetrin suuruisessa laajennusosassa käytettiin materiaalina muun muassa samantyyppistä esipa- kaan seitsemässä erillises