KITA 5/2012 | Page 16

SAIRAALARAKENNUKSIA KORJATAAN KUPARILLA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVA: ARI MONONEN HUS-Kiinteistöt Oy saneeraa Helsingin Meilahdessa useita sairaalakiinteistöjä. Parhaillaan työn alla ovat muun muassa Lastenklinikan sekä Syöpätautien klinikan pohjoisosan peruskorjaukset. Useissa vanhoissa sairaaloissa on kuparisia julkisivu- ja kattopintoja, joita mahdollisuuksien mukaan korjataan entiselleen käyttämällä esipatinoitua kuparia. MEILAHDEN SAIRAALA-ALUEELLE on noin sadan vuoden toala on noin 1 100 neliötä, josta iv-konehuoneiden laajennuk- aikana rakennettu koko joukko yleis- ja erikoissairaanhoitoa sia on 500 neliötä. Hanke toteutetaan jaettuna urakkana. palvelevia kiinteistöjä. Ensimmäiset valmistuivat jo 1914. Las- Samaten peruskorjauksessa on Lastenklinikan A-siipi, joka tenklinikka rakennettiin alueen eteläkulmaan 1940-luvun lop- valmistui 1946. Peruskorjattavien osastojen yläpuolinen vesi- pupuolella. Uno Ullbergin ja Erkki Linnasalmen suunnittelema katto peruskorjataan ja varustetaan uudella ilmanvaihdon kone- rakennus suunniteltiin pohjaratkaisultaan toimivaksi ja tehok- huoneella. kaaksi, mutta samalla korostettiin lapsipotilaiden ulkoilumah- ”Kiinteistön katot ovat pääosin kuparia. Julkisivut ovat ra- dollisuuksia. Lopputuloksena syntyi matala, sormimainen ra- pattuja, mutta niissäkin on kuparia muun muassa ikkunalistois- kennusmuoto. sa”, kertoo myynti- ja projektipäällikkö Juha-Pekka Susi remont- Syöpätautien klinikka puolestaan valmistui Meilahteen tihankkeessa mukana olevasta Aurubis Finland Oy:stä. Aurubis vuonna 1962, pari vuotta aiemmin kuin sen vieressä sijaitse- on erikoistunut kuparituotteiden kehittämiseen ja valmistami- va sairaalan päärakennus. Klinikan on suunnitellut arkkitehti seen. Veijo Martikainen. Monia Meilahden sairaalan rakennuksia peruskorjataan parhaillaan. Myös Lasten