KITA 4+5/2017 - Page 48

ILMOITUS TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN SUOMALAISTA LAITETEKNIIKKAA ILMANPUHDISTUKSEEN KIINASSA Uudenlaisia ilmanpuhdistusratkaisuja tarvitaan eri puolilla maailmaa. Niiden markkinat kasvavat koko ajan. Suomessa kehitettyjä ilmanpuhdistimia käytetään yhä enemmän myös Aasian markkinoilla. SUOMESSA JA Kiinassa toimiva Aavi Technologies Oy on ”Laitteilla voidaan poistaa ilmasta jopa kaikkein pienimpiä ilmanpuhdistusratkaisuihin keskittynyt yritys. Sen keskeisiä partikkeleita, nanoluokan pienhiukkasia. Myös homeitiöt saa- markkina-alueita ovat Kiina, Euroopan maat ja Meksiko. daan poistettua”, Siitonen mainitsee. Vuonna 2016 Aavin liikevaihto oli 2,9 miljoonaa euroa. ”Suunnittelemme ja valmistamme suodattimettomia ilman- Sisäilman puhdistuslaitteita voidaan käyttää monenlaisissa kohteissa, kuten asuinrakennuksissa, toimistoissa, julkisissa puhdistimia. Sellaiset ovat helppohoitoisempia ja käytössä rakennuksissa ja teollisuuskiinteistöissä. Laitteilla voidaan puh- edullisempia kuin tavanomaiset puhdistimet, sillä suodattimia distaa myös tuloilmaa. ei tarvitse vaihtaa”, sanoo Aavi Technologies Oy:n varatoimi- tusjohtaja Eero Siitonen. Neljän vuoden takaisen yrityskaupan jälkeen yhtiö on ollut suurelta osin kiinalaisessa omistuksessa. ”Ostimme Aavin, koska Kiinan markkinoilla ta