KITA 4+5/2017 | Page 30

NÄKÖKULMA Mikko Ahtola Toimitusjohtaja Varatuomari Kattoliitto ry IHMISIÄ TELINEILLÄ RAKENNUSTYÖN TURVALLISUUDESTA annetun asetuk- sin Valtioneuvoston asetuksia, niin mielenkiintoisia kuin ne sen mukaan rakennuttajan on nimettävä rakennushankkeeseen ovatkin. Urakoitsijan motiiveja en yksittäistapauksen osalta päätoteuttaja, joka vastaa rakennustyön turvallisuudesta. Jos spekuloi, mutta yleisellä tasolla epäilen, että osa hämärän päätoteuttajaa ei nimetä, vastaa rakennuttaja itse myös pää- rajamailla operoivista ovelta-ovelle –toimijoista jättää tahal- toteuttajalle kuuluvista velvollisuuksista. Käytännössä tämä tar- laan rakennuttajan päätoteuttajaksi, jotta joku muu kantaisi koittaa sitä, että esimerkiksi saneeraustyön teettävä asunto- osan työturvallisuusvastuista. Säästyypä aikaa jonninjoutavalta osakeyhtiö voi joutua vastuuseen käyttämänsä urakoitsijan työ- paperinpyöritykseltä. Säästö voi näkyä työn hinnassa, tai sit- turvallisuuslaiminlyönneistä. Näin kävi Nokialaiselle asunto- ten ei. osakeyhtiölle, joka oli tilannut kattourakoitsijalta työn, mutta Työturvallisuuden suunnittelu ja toteutus vievät aikaa ja ei nimennyt urakoitsijaa päätoteuttajaksi. Urakoitsijan työnte- maksavat rahaa, mutta molemmista saa usein välittömän hyö- kijä putosi nojatikkailta kolme metriä ja loukkasi itsensä. Työ- dyn työn parempana sujuvuutena. Esimerkkinä Nokian katto- maalla ei ollut lain vaatimia turvallisuussuunnitelmia tai min- työ: kunnollisilta telineiltä viimeistelytyö olisi sujunut turvalli- käänlaista työturvallisuuden valvontaa. Asunto-osakeyhtiö tuo- sesti, nopeasti ja ergonomisesti nojatikkaisiin verrattuna. Tapa- mittiin käräjäoikeudessa muutama vuosi sitten tuhannen euron turman sattuessa mahdolliset ajan ja rahan näennäiset säästöt rikoshyödyn menetykseen ja hallituksen puheenjohtaja 2 000 valuvat saman tien hukkaan. Myös työn laadussa on suuri ero, euron sakkoon. jos räystään viimeistelyt tehdään huterilta nojatikkailta tai kun- non telineiltä – ja tämän hyödyn korjaa rakennuttaja pidenty- Miksi näin kävi ja voiko sen estää? neenä elinkaarena. Ryöväsin otsikon Kalle Päätalon esikoisro- Aloitan vastaamisen helpommasta kysymyksestä: Voi estää, maanilta juuri telineiden merkitystä korostaakseni. helposti. Putoamisen voi estää suunnittelemalla putoamisvaa- Viestini erityisesti asunto-osakeyhtiöpäättäjille on kolmipor- ralliset työt kunnolla ja tekemällä ne turvallisuussuunnitelman tainen: 1) perehtykää velvoitteisiinne ja vastuisiinne, ja putoamissuojaussuunnitelman mukaisesti. Rakennuttajan toi- 2) etsikää luotettava urakoitsija ja 3) vaatikaa laatua koko mimisen päätoteuttajana puolestaan voi estää nimeämällä prosessissa – sopimuksista työturvallisuuteen, toteutukseen ja pääurakoitsijan päätoteuttajaksi. Näin päätoteuttajan vastuu takuuseen saakka. Urakoitsijan löytämiseen saa apua toimiala- on sillä, jolle se luontevammin sopii. järjestöiltä, joiden jäsenet ovat alansa vastuullisia toimijoita. Vaikeampaa on vastata siihen, miksi pääurakoitsijana toi- Entä vastuisiin ja velvoitteisiin perehtyminen? Kiinteistön- minutta kattourakoitsijaa ei tapauksessa nimetty päätoteutta- omistajia palvelevat lehdet ja liitot tarjoavat asetuskokoelmaa jaksi. Asunto-osakeyhtiön puolelta kyse oli luultavasti tiedon helpomman tavan omaksua asioita, jolloin aikaa jää vaikka puutteesta. Vastuuhenkilöillä ei kenties ollut tapana lukea iltai- Päätalon tuotantoon perehtymiseen. n 30 kita   4–5 /  2017