KITA 4/2016 | Page 12

KUVA: PPO-ELEKTRONIIKKA OY Tekninen asiantuntija Kimmo Konttinen asentaa vesivuotohälytintä asiakkaalle. erilaiset kosteuden tiivistymisistä aiheutuneet vahingot. Nämä vahingot eivät yleensä näy tilastoissa tai yleensäkään niitä ei juuri tilastoida.” Vahinkosaneeraukseen liittyviä sudenkuoppia on Arpomaankin mukaan lukuisia. Tekijöiden ammattitaito korostuu sitä mukaa, mitä hankalampi rakenteellisesti tai vuoto­vesi­ määrällisesti kohde on, ja erittäin huolellinen kartoitustyö – yhdessä riittävään laajuuteen ulottuvien purkutöiden kanssa – on avaintekijöitä onnistumisen kannalta. ” Riskikartoitus voi ennestään olla varsin tuntematon taloyhtiöiden hallituksille. ”Pölyntorjunnasta ja alipaineistamisesta huolehtiminen on tärkeää sekä pölyn ja etenkin rakenteissa usein olevien, vähintään jonkinasteisten mikrobivaurioiden johdosta”, hän toteaa. Taloyhtiöissä näistä asioista tiedetään kirjavasti: asiantuntemus vaihtelee kovastikin asukkaiden sekä isännöitsijän Kertakorvaus voi kostautua omasta tiedon halusta, ammattitaidosta ja kokemuksista riip- Yksi ilmeinen ”miina” on kertakorvauksien tarjoaminen vakuu- puen. Arpomaan näkemyksen mukaan myös tavat toimia tuksesta vahingon kärsijälle, vaikka vahingon laajuus ja toi- vahingon sattuessa vaihtelevat taloyhtiöstä toiseen. menpiteet eivät ole vielä kenties ole täysin selvillä. ”Tällöin ”Osassa kohteista laadukkaan vahinkotyön suorittaminen korvausmäärä saattaa äkkiseltään vaikuttaa hyvältä sum- on helpompaa kuin joissain toisissa.” Tietoisuus näistä asioista malta, mutta vahingon saattaminen kuntoon ammattitaitoi- on toki kehittynyt viime vuosien aikana, mutta tästä on aiheu- sesti purkutöiden, kuivauksien ja jälleenrakentamisen osalta ei tunut myös vääristynyttä kirjoittelua ja osin jopa ”tarpeetonta kyseisellä summalla olekaan lopulta usein mahdollista”, tietää hysteriaa”, jota internetin keskustelupalstat lietsovat tehok- Arpomaa.  kaasti. 12 kita  4/ 2016