KITA 4/2013 | Page 32

Ei amatöörien käsiin Eränenkin on huomannut, että hometta ja desinfiointiaineita Beretta Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Aarne Eränen on pitkälti koskeva debatti on jo aikaa sitten irtaantunut maalaisjärjen käy- samoilla linjoilla kollegan kanssa. Hän muistuttaa, että desin- töstä: fiointi ei ole jokamieslaji: ”Kun näitä desinfiointeja tekevät koulutetut ammattilaiset, kukaan ei voi altistua haitallisille aineille käsittelyn jälkeen", Eränen toteaa. ”Lisäksi altistuminen vaatii sen, että sumumuodossa olevaa ”Nyt puhutaan kuitenkin kemiallisista aineista, jotka tappavat soluja. On aivan turha väittää niitä vaarattomiksi kaikissa tilanteissa, vaan ne ovat turvallisia ainoastaan ammattilaisen käsissä.” Eräsen mukaan viimeisen kahdeksan kuukauden aikana Beretta on saanut paljon kyselyjä käytetyistä aineista ja niiden tur- ainetta hengitetään sisään tai sitä roiskuu paljaalle iholle tai vallisuudesta – aina siinä määrin, että toimitusjohtaja alkaa väsyä silmiin. Kuinkahan moni miettii tätä käyttäessään voimakkaita toistelemaan samoja asioita. pesuaineita? Kuivana ja oikein annosteltuna aineet eivät ole terveydelle haitallisia tai vaarallisia." 30 kita 4/ 2013 ”Me tai muut alan urakoitsijat emme voi muuttaa yleistä mielipidettä, joka on median käsissä”, hän manailee. Esimerkiksi