KITA 4/2011 | Page 11

TYÖHYVINVOINTIKORTTI – SYSÄYS TYÖHYVINVOINNIN KEHITTÄMISEEN TYÖHYVINVOINTIIN SATSAAMINEN kannattaa. Tehok- kaasti suunniteltuna ja toteutettuna se maksaa itsensä takaisin ja siitä hyötyvät kaikki. Kilpailu ammattitaitoisesta työvoimasta, perusasioihin ja käsittelee myös eri toimijoiden rooleja ja vastui- työntekijöiden ikääntyminen ja tuottavuuspaineet lisäävät tarvet- ta työhyvinvoinnin edistämisessä. ta työhyvinvoinnin kehittämiselle. Hyvinvoiva henkilöstö on motivoituneempaa, sitoutuu työhönsä ja toimii tehokkaammin. Myös yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että ihmiset voi- Päivän mittainen koulutus on avoin kaikille organisaatioiden edustajille. Koulutukseen sisältyy ennakkoon toteutettava työhyvinvoinnin arviointitehtävä. Koulutuspäivä päättyy tenttiin keskei- vat työssään hyvin. Työhyvinvointi vaikuttaa suotuisasti kansan- sestä oppisisällöstä. Koulutuksen ja tentin suoritettuaan osallistuja terveyteen, vähentää sairaus- ja eläkekuluja ja pidentää työ- saa haltuunsa työhyvinvointikortin.  uria. Suomalaiset olisivat valmiita jatkamaan pidempään työssään, mikäli tietyt asiat työssä ja omassa elämässä olisivat kun- Työhyvinvointikorttikoulutuksen perusteemat ovat: nossa. Hyvä johtaminen, toimiva työyhteisö sekä oma ammattitaito, terveys ja työkyky ovat työhyvinvoinnin keskiössä. Samal- mavarat, säädösperusta, tuottavuus) la ne tukevat työssä jatkamista. Työhyvinvointia kehitetään parhaiten siellä, missä työtä tehdään – omalla työpaikalla johdon nen, turvalliset ja terveelliset työolot, ammattitaito) ja henkilöstön yhteisvoimin. Työturvallisuuskeskus (TTK) tarjoaa työhyvinvointikorttikou- mallit ristiriita- ja epäasiallisen kohtelun tilanteissa) lutusta syksystä 2011 alkaen sekä avoimena koulutuksena että työpaikkakoulutuksena. Koulutuksen tavoitteena on saada ai- vyn varhainen tuki) kaan työhyvinvointia edistäviä prosesseja työpaikalla ja lisätä eri toimijoiden yhteistyötä. Koulutus keskittyy työhyvinvoinnin Lisätietoja: www.työhyvinvointikortti.fi 24/7 VESIRASITUKSELLE ALTISTUVAT MÄRKÄTILAT VAATIVAT VEDENERISTEELTÄ ERITYISIÄ OMINAISUUKSIA SCHÖNOX 1K-DS on ETAG 022 testausohjeistuksen läpäis- merkkitapauksissa kosteuden pääseminen alustaan syt vedeneriste ja CE- merkitty, käsittäen kaikki siihen liittyvät asti on estettävä, jotta kosteuden ja pakkasen yh- komponentit. CE -merkintä tulee pakolliseksi rakennustuotteissa teisvaikutus ei vahingoita alustaa. Elastisuuden an- vuonna 2013. ETAG 022 testauksen läpäisseen vedeneristejär- siosta SCHÖNOX 1K-DS toimii ulkotiloissa leik- jestelmän elinikä on vähintään 25 vuotta. kauslujuutta tasaavana laakerointikerroksena, jo- SCHÖNOX 1K-DS on korkealuokkainen, 1-komponenttinen, ka vähentää alustan liikkeistä johtuvien mittamuu- elastinen vedeneriste lattia- sekä seinäpinnoille. Rakennusten si- tosten vaikutusta kiinnityslaastin tartuntapintaan. Tä- säpuoleisia käyttökohteita ovat mm. normaalikäyttöä suurem- mä auttaa pintarakennetta selviämään mittamuutok- paan vesirasitukseen joutuvat julkiset pesutilat esim. uima-hal- sista ehjänä. Pakkasrasitusta kestävänä SCHÖNOX lien tai kylpylöiden suihkuhuoneet, urheiluhallien pesutilat, sai- 1K-DS:n käyttökohteita ovat myös rakennusten sisä- raaloiden pesutilat ja taloyhtiöiden yleiset pesutilat. Normaa- puoleiset kosteat tilat, joissa ei ole jatkuvaa lämmi- leissa asuinhuoneistoissa erinomaisia käyttökohteita ovat maan- tystä esim. kesämökkien pesu- ja saunatilat. pinnan tason alapuolelle jäävät kosteat tilat, joissa on mahdol- Erikseen määritetyllä paksummalla kuivakalvon- lista, että kosteutta siirtyy rakenteen ulkopuolelta esim. kapillaa- paksuudella toteutettuna SCHÖNOX 1K-DS sovel- risena siirtymänä. SCHÖNOX 1K-DS on vesihöyryä läpäisevä tuu käytettäväksi myös jatkuvan vesipaineen alaisis- sementtiperustainen vedeneriste, jolloin se kykenee päästämään sa tiloissa, kuten uima-altaat. vedeneristeen alle tiivistyvää kosteutta höyrynä lävitseen. SCHÖNOX 1K-DS kestää myös pakkasen ja muut säärasi- SCHÖNOX 1K-DS toimitetaan jauhemuodossa ja sekoitukseen tarvitsee lisätä ainoastaan vesi. tukset. Rakennusten ulkopuolisia käyttökohteita ovat esim. parvekkeet ja terassit, jotka ovat alttiina säärasituksille.