KITA 3+4/2010 | Page 47

RAKENNUSTEN ULKOVAIPPASANEERAUKSILLA ENERGIATEHOKKUUTTA JA ARVONNOUSUA KIINTEISTÖILLE RAKENNUKSEN JULKISIVUSANEERAUS on keskeisessä roolissa, kun vanhojen kiinteistöjen energiatehokkuutta halutaan nostaa. Samalla se nostaa rakennuksen arvoa parantamalla ul- JULKISIVUSANEERAUSTEN AMMATTILAINEN konäköä ja rakennuksen teknistä toimivuutta. Saneeraushankkeet kannattaa tehdä siihen erikoistuneiden yritysten kanssa, jolloin voidaan käyttää erityisesti saneerauskohteisiin suunniteltuja työmenetelmiä ja materiaaleja ja varmistaa työn korkea laatu kilpailukykyiseen hintaan ja minimoida kiinteistöjen asukkaille ja käyttäjille mahdolisesti aiheutuvia haittoja työn aikana. Lähiökunnostajat -konserni on Suomen johtava kiinteistöjen ulkovaippojen saneeraukseen erikoistunut yhtiö. Lähiökunnostajat tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja kiinteistöjen arvon säilyttämiseen ja kasvattamiseen julkisivujen ja ulkovaippojen perusparannuksilla.Yhtiö on perustettu vuonna 1996 ja liikevaihto vuonna 2009 oli lähes 12 miljoonaa euroa. Kasvua on ollut yli 30% vuodessa ja toimipisteet sijaitsevat Keravalla, Forssassa, Lahdessa, Turussa ja Porissa. Lähiökunnostajat on Suomen Yrittäjien jäsenyritys ja sillä on RALA -pätevyys. Vuonna 2009 se valittiin Ernst & Young Entrepreneur of the Year kilpailun loppukilpailuun. ■ Lisätietoja: www.lahiokunnostajat.fi Pihla ikkunat ja ovet Alan ammattilaisilta asiantuntemuksella Ahjonkulma 1, 04220 KERAVA Puh. 0207 41 00 41 Janne Sievänen Turuntie 4, 30100 FORSSA Puh. (03) 422 6220 Marko Nummi Kutomonkatu 3, 20100 TURKU Puh. 040 455 2817 Timo Tuominen Karjalankatu 20, 28130 PORI Puh. 040 451 0829 Altti Ylikoski email: etunimi.sukunimi@lahiokunnostajat.fi Luotettava ja asiantunteva kumppani ikkuna- ja oviremonteissa. Yhteydenotot: Pihlavan Ikkuna Oy P 0800 550 880 www.pihla.fi www.lahiokunnostajat.fi 3–4 / 2010 kita 45