TOIMITUKSELTA
ILMASTONMUUTOS SAAPUU LÄHIÖÖN
STEREOTYYPPINEN NUKKUMALÄHIÖ ei kenties vastaa monenkaan käsitystä energiatehokkuudesta, mutta viime vuosikymmeninä rakennetut kerrostalot tarjoavat kosolti mahdollisuuksia panna
kampoihin ilmastonmuutokselle.
Yhdestä puusta veistettyjä nämä ratkaisut eivät voi olla. Energiatehokas korjausrakentaminen
vaatii holistista lähestymistapaa, jossa useat tieteet etsivät vastauksia huomispäivän lähiöasumisen
haasteisiin. Arkkitehtuurin, insinööritieteiden ja taloustieteiden vuorovaikutuksessa on mahdollista
löytää toimivia malleja, joiden avulla lähiöitä voidaan korjata energiatehokkaiksi, elämänlaatua parantaviksi asuinalueiksi. Avainasemassa on toisaalta arkkitehtuuri, toisaalta tekninen laatutaso.
Prosessissa on tärkeää ottaa huomioon myös asuinalueiden dynaaminen luonne. Kutistuvaan lähiöön ei voi soveltaa samoja lääkkeitä kuin kovaa vauhtia urbanisoituvaan esikaupunkialueeseen.
Pääkaupunkiseudulla taajama-alueen maa-alan kasvu oli 52 % vuosien 1970–2000 välillä ja
väestönkasvu samaan aikaan noin 36 %. Suhteellisen vähäinen kaupunkirakenteen hajoaminen johtui etenkin siitä, että 1950- ja 60-lukujen voimakas lähiörakentaminen tuotti jo merkittävän osan taajamarakenteen kasvusta.
Vanhasta kaupunkirakenteesta huolehtiminen on myös taloudellisesti perusteltua: kaupunkia kehitettäessä ei voida lähteä siitä, että uudisrakentamisen imussa laiminlyödään vanhan, olemassa olevan rakenteen ylläpito.
Nähtäväksi jää, miten asumisväljyyden tulevat muutokset vaikuttavat asuntotuotantoon. Asumisväljyyden arvioidaan kasvavan Helsingissä tulotason noususta ja väestörakenteen muutoksesta johtuen nykyisestä noin 33 m²:stä/henkilö noin 42 m²:iin/henkilö vuoteen 2030 mennessä.
Ennusteiden mukaan asuntokuntien keskikoko supistuu nykyisestä 1,90 henkilöstä/asunto 1,60
henkilöön/asunto vuoteen 2030 mennessä. Etenkin isompien asuntojen tarve kasvaa, mutta myös
yksiöitä ja kaksioita tulee rakentaa. Helsingin lähiöiden osalta tilanne on se, että asuntojen koot ovat
alueilla pieniä.
Tulevaisuuden lähiöasuminen puhuttaa niin päättäjiä, tutkijoita kuin yrityksiäkin. Esimerkiksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on tukemassa Tampereen teknillisen yliopiston Rakennetun
ympäristön tiedekunnan kahta projektia, jotka syväluotaavat näitä ongelmia. ENTELKOR- ja EVAKOprojekteissa kehitetään yhteisvoimin innovatiivisia ratkaisuja suomalaisten lähiöiden energiatehokkaaseen korjaamiseen.
Projektien yhtenä lähtökohtana on, että uusi teknologia ja energiatehokkuus tuovat arkkitehtuuriin uusia mahdollisuuksia. Vähentämällä rakennuksen energiankulutusta tai saamalla rakennus tuottamaan oma energiansa, voidaan saada lisää resursseja samanaikaisesti esimerkiksi toiminnallisuuden parantamiseen.
Alana tarkastellen arkkitehtuuri ei ole aina rientänyt ensimmäisenä soveltamaan insinööritieteiden uusimpia keksintöjä. Vuorovaikutuksen avulla on kuitenkin mahdollista löytää asianmukaisia
kiihdytyskaistoja. Arkkitehtoninen soveltaminen tuo lisätietoa teknisten ratkaisujen kehittämiseen – ja
päinvastoin.
1970-luvun elementtirakenteiden lisälämmöneristäminen on yksi tapetilla oleva asia. Muita tutkittavia asioita ovat lämmön talteenotto, tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntäminen sekä muut uudet tekniikat.
Uudentyyppinen korjaaminen edellyttää uusia menetelmiä myös elinkaarikustannusten hallintaan.
Jotta vuokratalo- ja asunto-osakeyhtiöiden päätöksenteko olisi tehokasta ja kustannustietoista, tarvitaan kriteeristö, jolla suunnittelijat ja päättäjät voivat arvioida eri vaihtoehtoja.
Lisäksi väestörakenteen muutokset edellyttävät kokonaan uusien asuntotyyppien lisäämistä olemassa oleviin rakennuksiin. Lähiöihin saadaan uutta ilmettä ja – toivottavasti myös – paljonpuhuttua
yhteisöllisyyttä, kun hiilijalanjä