KITA 3/2014 | Page 23

”Syksyllä 2012 ARA kuitenkin ilmoitti, että jos uusittavien hissien asennustyö jatkuu vielä vuoden 2013 puolella, avustusta ei uuden lainsäädännön mukaan voidakaan maksaa. Siksi asennustyön aikataulua oli kiristettävä. Siinä onnistuttiin hyvin, ja työ valmistui ajoissa.” Kiireisimmässä vaiheessa työmaalla uusittiin jopa kolmea hissiä samaan aikaan. ”Kaikkiaan Näsin hankkeeseen on saatu hissiavustusta kolmelle taloyhtiölle kuusi milj