KITA 3/2013 | Page 65

RIIKKU RAKENTEET OY Riikku Rakenteet Oy, Alavudella sijaitseva parvekekaiteisiin, -lasituksiin ja julkisivujen alumiinilasirakentamiseen erikoistunut yritys, on perustamisestaan lähtien elänyt kiihkeitä kasvun vuosia. Vuonna 2005 perustettu yritys on nyt kasvanut 13 M€ liikevaihdon yritykseksi ja yrityksen tavoitteena on jatkaa kasvuaan. ”OLEMME OTTANEET monia isoja askeleita viime vuosina, yritys harkitsee aluekonttorien perustamista myös muihin kas- tuotantokapasiteetti tuplattiin vuonna 2009 ja olemme pian vukeskuksiin. Yrityksen päämarkkina-alue on ollut uudisrakentaminen, taas tilanteessa jossa tuotteidemme ja palvelujemme kysyn- mutta resursseja on viime aikoina lisätty saneeraukseen. tä ylittää kapasiteettimme. Meillä on kaikki valmiina lisäinves- ”Liiketoimintamme ydin on kilpailukykyiset tuotteet ja laa- tointiin kun sitä tarvitaan”, toteaa toimitusjohtaja Markus Van- dukas ja luotettava asennus”, toteaa toimitusjohtaja Vanha- ha-aho. aho. ”Asiakaspalautteenne on erittäin positiivista. Olemme Liiketoiminta on kasvanut erityisen voimakkaasti pääkaupunkiseudulla, jonne Riikku Rakenteet Oy perusti myynti- ja sen lisäksi juuri saamassa ISO9001-sertifikaatin ja tuotteiden asennuskonttorin vuonna 2011. ”Totesimme että riittävän teho- CE-merkinnät kevään aikana”, päättää toimitusjohtaja Vanha- kas asiakaspalvelu vaatii paikallisen organisaation, ja päätös aho. on osoittautunut oikeaksi”, kertoo toimitusjohtaja Vanha-aho. Yrityksen toinen aluekonttori sijaitsee Raisiossa ja parhaillaan MAAILMAN JOHTAVA vesikiertoisten jakelujärjestelmien ja huonelämpötilojen säädön toimittaja TA Hydronics on tuonut markkinoille TA-FUS1ONin. Se on säätöventtiilivalikoima, jossa yhteen ja samaan venttiiliin on yhdistetty sekä virtauksen säätö ja maksimirajoitus. Uusi ratkaisu yhdessä säätötar- KUVA: PAUL CHARPENTIER UUSI TA-FUS1ON VENTTIILI Lisätietoja: www.riikku.fi peen mukaisen toimilaitteen kanssa mahdollistaa järjestelmän täydellisen säädettävyyden, koska nyt suunnittelijat ja urakoitsijat pystyvät aina valitsemaan täysin oikein mitoitetun säätöventtiilin. Venttiilit on suunniteltu vastaamaan erityisesti alan tarpeita. Avaintoimintoja ovat säädettävä kvs-arvo ja asetellusta arvosta riippumaton luontainen EQM ominaiskäyrä. Venttiili on mahdollista mitoittaa ja säätää työmaalla tarkasti. Tällä taataan optimaalinen säädettävyys ja maksimaalisen energiatehokkuus. Se myös eliminoi yleisen ali- tai ylimitoitusongelman, tehden mitoituksesta helppoa ja tarkkaa. Säätö voidaan tehdä venttiilin asentamisen jälkeen, jolloin mitoitus vastaa järjestelmän todellisia käyttöolosuhteita. Lisäksi kaikki valikoiman tuotteet sisältävät alan johtavat mitattavuusominaisuudet, paine-eron, virtaaman, lämpötilan, tehon ja käytettävissä olevan paineen mittaamiseksi. Monimutkaisetkin vesikiertoiset järjestelmät voidaan siten diagnosoida tarkasti. Tuotteet on suunniteltu toimimaan saumattomasti sekä virtaamien säätö- ja tasapainotuslaitteen TA-SCOPEn että TA Select 4 tietokoneohjelmiston kanssa. Yhdessä nämä mahdollistavat helpon ja tarkan tasapainottamisen, järjestelmän seurannan, tehon mittaamisen ja vianetsinnän. Lisätietoja: www.tahydronics.fi, www.ta-fusion.fi 3 / 2013 kita 63