KITA 3/2012 | Page 50

SISÄILMASTOSEMINAARI KERÄSI TAAS PALJON KUULIJOITA TEKSTI: ESKO KUKKONEN Sisäilmaston asiat, kuten homeongelmat, ovat pitkään olleet Suomessa ajankohtaisia. Tietoa ongelmien tutkimiseen ja korjaamiseen samoin kuin ongelmien ennaltaehkäisyyn tarvitaan yhä enemmän. ERÄÄKSI TÄRKEÄKSI tiedon levittämisen kanavaksi on Tällä kertaa tuli esille mm., kuinka haastavaa on sijoittaa muodostunut keväinen Sisäilmastoseminaari, joka tänä kevää- ihmiset tekemään töitä avokonttorissa. Avokonttorin akustiset nä keräsi ennätysmäärän, liki 1300 osanottajaa. Seminaari olot täytyy järjestää kuntoon, jotta itse kukin saa tarvitseman- järjestettiin nyt jo 27. kerran ja siitä on vuosien mittaan tullut sa työrauhan. Myös ilmanvaihdon järjestäminen avokonttoriin monelle rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiselle tärkeä täy- asettaa haasteita. Tällä alueella on tehty Suomessa paljon tut- dennyskoulutustilaisuus, jossa saa päivitettyä omat tietonsa si- kimusta ja kehitystyötä Työterveyslaitoksen johtamassa TOTI