KITA 3/2012 | Page 20

kustelua on herättänyt erityisesti käyttövesiputkistojen pinnoi- Myöskään vakuutusyhtiöt eivät toistaiseksi ole hyväksy- tus ja sen mahdolliset terveysvaikutukset. Asiaa on tutkinut neet pinnoitusmenetelmää putkien uusimisen veroiseksi mene- Raumalla toimiva Vesi-instituutti WANDER. Vesi-instituutti on telmäksi, vaan ne kannustavat edelleen taloyhtiöitä uusimaan Satakunnan elinkeinoelämää edistävän, kuntien omistaman putket, etenkin kun kokonaiskustannukset ovat melko samaa Prizztech-yhtiön tutkimus- ja kehittämisyksikkö. luokkaa kummassakin tavassa. Aikaa pinnoitussaneeraukseen Linjasaneerauksissa käytettävistä saneerausmenetelmistä pinnoitus on ollut vähiten käytetty, koska se on mel- kuluu kuitenkin paljon vähemmän kuin putkien uusimiseen. Pinnoituksessa putkisto ensin tyhjennetään ja kuivataan ko tuntematon suunnittelijoille ja kuntien rakennusvalvonnal- puhdistusta varten, ja puhdistuksen jälkeen pinnoitustyö on le. Metall \