KITA 2/2013 | Page 47

ARKKITEHTIEN JUNG & JUNG suunnittelema Hotelli Tor- meniä tuhansia euroja. Samalla puhdistustöissä säästetään ai- ni – sittemmin Sokos Hotel Torni – valmistui Yrjönkadun ja Ka- kaakin.” levankadun kulmaan vuonna 1930. Helsingin ensimmäisessä Sokos Hotel Tornin tapauksessa ilmanvaihtokanavista puh- pilvenpiirtäjässä on 14 kerrosta ja korkeutta lähes 70 metriä. distettiin kolme neljäsosaa. Ravintoloiden rasvahormeja ei täs- Huoneita Tornissa on 152. Niiden kaikkien ilmanvaihtoka- sä yhteydessä ollut tarkoituskaan puhdistaa, koska ne nuoho- navat ja -laitteet puhdistettiin alkuvuoden 2013 huollon yhtey- taan aina erikseen ja useammin kuin tavalliset ilmanvaihtoka- dessä. navat. Kamerasta apua työsuunnitteluun Ilmanvaihto päällä puhdistuksen aikana Tornin ilmanvaihdon puhdistuksesta vastanneen kaarinalaisen Kantolan mukaan puhdistuksen ja nuohouksen tekee usein Team Kantola Service Oy:n toimitusjohtaja Kari Kantola ker- hankalaksi se, että kaikissa puhdistettavissa kiinteistöissä il- too, että ilmanvaihtokanavat kartoitettiin video- ja still-kuvauk- manvaihtoa ei voi ottaa kokonaan pois käytöstä. Tällainen ti- sella. lanne on esimerkiksi sairaaloissa. Hotelleissakin on ongelmal- ”Kun teemme työtä, niin kuvaamme samalla ilmanvaihtokanavat etukäteen. Puhdistuksen jälkeen tehdään vielä toinen lista, jos osakin huoneista joudutaan ottamaan pois hotellivieraiden käytöstä. kuvaus, jossa tarkastetaan, että kanavistoon ei ole jäänyt likaa harjauksen jälkeen”, Kantola selostaa. ”Kameroiden avulla pystymme myös osoittamaan asiak- ”Puhdistusmenetelmämme mahdollistaa kuitenkin sen, että laajojakin ilmanvaihtojärjestelmiä voidaan puhdistaa silloinkin kun poisto- ja tulokoje on käynnissä”, Kantola sanoo. kaalle, että työt on tehty kunnolla. Kuvaus on meidän työmme takuu.” ”Tämä tuo hotelleille merkittäviä säästöjä ja nopeuttaa osaltaan koko puhdistusprojektia.” Kanavien kuvaaminen etukäteen toisaalta antaa käsityk- Kantola kehitti uuden puhdistusmenetelmän yhteistyössä sen siitä, miten laajalta alueelta ilmanvaihtokanavat on puh- Markku Lindholmin kanssa. Keksintö sai suomalaisen paten- distettava. tin syksyllä 2012, ja euroopanlaajuisen EPO-patentinkin hake- ”Ellei koko kanavistoa tarvitse huoltaa ja puhdistaa, huol- mus on jätetty. tokustannukset jäävät selvästi pienemmiksi verrattuna siihen, että koko järjestelmä nuohottaisiin – vaikka tarvetta ei olisi”, ”Tärkein tekijä puhdistusmenetelmässämme on alipaineistus”, Kantola täsmentää. muistuttaa Kantola. ”Ilmanvaihtokanavien kuvaus sinänsä maksaa ehkä pa- ”Hotellihuoneiden ilmanvaihtokanavat ovat kierresaumaputkia, joissa poistoilmavirta on n. 6–10 metriä sekunnissa. ri kolme tuhatta euroa, mutta sen avulla voidaan säästää esi- Otamme yhdellä kertaa käsittelyyn rajatun alueen hotellihuo- merkiksi hotellin ilmanvaihdon puhdistuskustannuksissa kym- neista ja kytkemme kanavistoon oman alipaineistuskoneemme. KUVA: ARI MONONEN Pasi Wallenius tutkii ilmanvaihtohormissa olevan videokameran lähettämää kuvaa. 2 / 2013 kita 45