KITA 2/2013 | Page 38

sa aloitteen uudesta alueellisesta energiajärjestelmästä tekivät ve on nykyisten rakentamismääräysten takia paljon entistä suu- kiinteistönomistajat. rempi. Nyt toteutettavaan ratkaisuun päädyttiin yhdessä Espoon ”Itse asiassa Tapiola-Yhtiöt omistaa Tapiolassa suurimman osan merkittävistä liikekiinteistöistä. Ensimmäisessä niistä – en- kaupungin ja Tapiola-Yhtiöiden kanssa.” ”On mahdollista, että verkkoa laajennetaan myöhemmin tisessä Sokoksen talossa – kiinteistön peruskorjaus valmistuu esimerkiksi Otaniemeen ja Keilaniemeen. Päätöksiä ei ole vielä keväällä 2013. Tapiola-Yhtiöt halusi mielekkään ratkaisun sin- tehty”, toteaa Wirgentius. ne”, Wirgentius selostaa. Entinen Sokoksen talo liitettiinkin Fortumin verkkoon ensimmäisenä käyttäjänä tammikuussa 2013. ”Toisaalta Tapiolan alueen suunnittelussa oli selkeitä alueellisia tavoitteita: kaupunginosasta piti saada kokonai- Kaukojäähdytys tuo joustavuutta myös rakentamiseen ja tilankäyttöön, kun jäähdytyskoneille ei tarvitse varata omia tiloja. Samalla kiinteistöissä päästään eroon jäähdytyskoneissa käytettävistä, ympäristölle haitallisista HCFC-yhdisteistä. ”Myöskään jäähdytyskoneiden äänet eivät häiritse ympäris- suudessaan riittävän energiatehokas – sekä uusien Euroopan töä. Yhdistetty lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä on täysin ääne- Unionin d