KITA 2/2011 | Page 27

ginosa- ja ekokaupunkihankkeita on jo useita; lähimmät löyty- nen kohde, kolme taloa käsittävä asunto-osakeyhtiö Sokrates, vät Ruotsista. Suurpelto haluaa nyt kiivetä samaan kastiin. valmistui juuri ennen joulua, kertoo pääurakoitsija Peab Oy:n projektipäällikkö Pasi Först. Ekologinen värisuora Suurpellon alueen ympäristövision mukaan Suurpellosta rakentuu ekologinen kaupunginosa, jonka toiminnot ja raken- ”Asukkaat ovat jo muuttaneet taloon ja kaikki toimii niin kuin pitääkin”, toteaa Först. Rakennuttajatahona toimiva Asuntosäätiö solmi Peabin taminen on järjestetty siten, että niiden ympäristövaikutukset kanssa urakkasopimuksen 58 asuntoa käsittävän Suurpellon ovat ”merkittävästi” tavanomaista aluetta vähäisemmät. Mata- Sokrateen rakentamisesta kesällä 2009. Suurpellon ekologi- laenergiarakentaminen, maalämpö, automaattinen jätteenke- sen ideologian mukaisesti kohteen lämmitys toteutetaan uusiu- räysjärjestelmä ja palvelueteiset kertovat panostuksesta ekolo- tuvalla energialla eli tässä tapauksessa maalämmöllä. giseen aluerakentamiseen. Yhtenä vihreän rakentamisen keihäänkärkenä Suurpellossa toteutetaan maalämmöllä toimivia kerrostaloja. Ensimmäi- Suurpellon Sokrates on korkotuettu asumisoikeuskohde, jonka huoneistokoot vaihtelevat reilun 40 neliön kaksioista aina toistasataa neliötä käsittäviin kattoterasillisiin huoneistoihin. 2 / 2011 kita 25