KITA 1/2013 | Page 27

i3 ikkunoiden tiivistysmenetelmä täyttää uudet energiavaatimukset SISÄPUOLI ULKOPUOLI 2. 1. Lämmön ja äänieristys Ilmatiivis 3. Säänsuojaus www.tremco-illbruck.fi miin haasteisiin. On kuitenkin eri asia, että onko heillä todel- ”Eiväthän tämänkään päivän rakennukset ole muuttumat- lisuudessa uusin tieto ja kyky sen suhteen, miten nämä asiat tomassa tilassa. Niitä pitää pystyä muokkaamaan, ja tekno- voitaisiin ratkaista paremmin”, Lyytikäinen pohtii. logian kehittyessä otetaan rakennuksen käyttäjä ja käyttötar- Vanhat keinot eivät enää tepsi, varsinkaan kun määrä- koitus paremmin huomioon.” yksiä kiristetään nykyistä tahtia. Esimerkiksi heinäkuussa voimaan tulleet energiamääräykset pohjautuvat jo vuonna 2010 Energiakaavoitus ennakoi tulevaa käyttöön otettuihin määräyksiin. Lisäksi tulevaisuuden suunta- Aalto Pron täydennyskoulutusohjelma Energia yhdyskunta- na näyttäisi olevan nollaenergiatalot, joita rakennettaneen la- suunnittelussa ottaa asiaan huomattavasti uudis- tai korjaus- kimuutosten voimalla viimeistään vuonna 2020. rakentamista laajemman näkökulman. Se tuo muun muassa RET Pro -ohjelma pyrkii laajentamaan asiantuntijoista koostuvaa kärkeä siten, että he itse luovat uutta ja kehittävät ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseksi. Koulutuksessa ei aluesuunnittelijat, maankäytönsuunnittelijat sekä energia-alan ja voimatekniikan ihmiset yhteisen asian äärelle. ”Tarkoituksena on ottaa huomioon energiatehokkuus jo siis esimerkiksi päntätä ulkoa lakipykäliä tai opeteta kierrättä- maankäytön suunnittelussa, eikä tuoda sitä mukaan kuvioon mään vanhoja ratkaisuja. Tarkoitus on katsoa määräysten ta- vasta sitten, kun on jotain näkyvää maan yläpuolista toimin- kana olevan ajattelun ytimeen: mihin ne perustuvat, ja mitä taa”, Petri Lyytikäinen kuvailee. niillä tavoitellaan. ”Koulutus pyrkii nostamaan asiantuntijuuden tasolle, jos- Koulutuksessa lähdetään liikkeelle jo kaavoituksesta. Huomionarvoisia asioita ovat, miten rakennuksia sijoitetaan sa voidaan käsitellä laajempiakin kokonaisuuksia”, Lyytikäi- ja mitkä ovat paikalliset mahdollisuudet tuottaa energiaa. Jo- nen valottaa. pa ilmansuunnat ovat merkittävässä asemassa. Tätä koko- Vaikka uudet määräykset koskevat uudisrakentamista, koulutuksessa otetaan huomioon myös korjausrakentaminen. naisvaltaista suunnittelua kutsutaan yleisesti energiakaavoitukseksi. ”Rakennusfysiikka, rakennusten sisäilman terveyslaatu, jat- ”Kun jollakin alueella tehdään energiakaavoitusta, siinä kokorjaaminen”, Petri Lyytikäinen luettelee esimerkkeinä koulu- arvioidaan, mikä on siellä järkevin energiaratkaisu, kun esi- tuksen sisältämistä asioista. merkiksi tehdään arviota uusiutuvien energioiden käytöstä. 1 / 2013 kita 25