KITA 1/2012 | Page 20

MAALÄMPÖÄ SUURIIN KERROSTALOIHIN VAASASSA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVA: PEAB OY Maalämpöjärjestelmiä asennetaan yhä useammin asuinkerrostaloihin. Esimerkiksi Vaasan Suvilahdessa rakennetaan parhaillaan neljän 8-kerroksisen asuintalon kokonaisuutta, jota lämmitetään maalämmöllä ja aurinkoenergialla. Kyseessä on toistaiseksi suurin Suomessa toteutettu kerrostalokiinteistö, jossa lämmitykseen käytetään maalämpöpumppuja. Maalämmöllä ja aurinkoenergialla lämmitettäviä kerrostaloja rakennetaan Vaasassa. Työmaa näkyy kuvan vasemmassa reunassa. valettu. Silloin maalämmöllä voidaan nopeuttaa betonivalun kuivatusta. Pumpuissa on tätä varten kuivatusohjelma.” Vaasan tapauksessa maalämpöä käytettiin työmaalla talvipakkasten aikana, ja tällöin sisälämpötila saatiin +20 °C:een. Koska valetut pinnat kuivuivat nopeasti, pinnoitetyöt voitiin KIINTEISTÖLÄMPÖPUMPPUJEN projektimyyntipäällikkö aloittaa noin puolitoista kuukautta suunniteltua aikaisemmin. Arto Hannula NIBE Energy Systems Oy:stä kertoo, että Kiinteistö Oy Kustaanportin kerrostaloista Vaasassa on nyt kaksi Maalämmityksen kysyntä kasvaa valmiina. ”Kiinteistö muodostuu neljästä erillisestä yhtiöstä. En- Kaikkiin Kiinteistö Oy Kustaanportin taloihin asennetaan kak- simmäinen talo valmistui vuonna 2010. Kolmas on juuri työn si NIBE 1330 -sarjan maalämpöpumppua, joista toisen teho alla ja neljättäkin aloitellaan”, Hannula mainitsee. on 60 ja toisen 40 kilowattia (kW). ”Sama pumpputyyppi on ”Joka taloon asennetaan kaksi maalämpöpumppua. Molemmilla niistä hoidetaan kiinteistön lämmitystä, toisella tosin vain ajoittain. Toisella pumpulla tuotetaan myös lämmintä käyttövettä.” Kerrostaloihin asennettavat käyttövesivaraajat ovat Hannu- käytössä esimerkiksi useissa päiväkodeissa ja kouluissa. Se soveltuu varsin suuriinkin kohteisiin”, Hannula toteaa. ”Tällaisia maalämpöpumppuja voidaan kytkeä jopa yhdeksän kappaletta sarjaan. Silloin antotehoa saadaan enimmillään 540 kW. Pumput toimivat ’master/slave’ -periaatteel- lan mukaan tyypillisesti 2 000–3 000 litran varaajia. ”Taloi- la, jolloin yksi pumppu ohjaa kaikkien pumppujen toimintaa. hin tulee 2 ´ VBP1000 kierukalla lataavia säiliöitä asennettu- Käynnistettäessä pumppujen teho lisääntyy portaittain.” na rinnan, jolloin ne toimivat yhtenä säiliönä.” Vaasan kerrostaloihin on asennettu lattialämmitysputkisto. Maalämpöpumpun ja lattialämmityksen väliin on sijoitettu tu- Lämpöä kaivoista hannen litran puskurivaraaja. Poikkeustilanteiden varalta jär- Vaasan maalämmitteiset kerrostalot rakennetaan matalaener- jestelmään kuuluu myös 26 kW:n tehoinen sähkökattila. giataloiksi. Ensimmäisenä valmistuneessa talossa on 51 vuok- ”Järjestelmän takaisinmaksuajaksi arvioitiin työtä aloitet- ra-asuntoa ja 2 700 neliötä kerrosalaa. Kiinteistön kaksi en- taessa noin kahdeksan vuotta, mutta kaukolämmön hintojen simmäistä taloa ovat seurantakohteita. Seurantahanketta to- noustessa järjestelmä maksaa itsensä takaisin nopeammin”, teuttaa Vaasan Ammattikorkeakoulu ja siihen saadaan Euroo- sanoo Hannula. pan Unionin rahoitusta Pohjanmaan liiton kautta. Talojen rakennuttajana toimii Lakea Oy ja rakentajana Peab Oy. Lämmitysjärjestelmään kerätään maalämpöä porakai- Lämmitysjärjestelmät on suunnitellut ja ne asentaa vaasalainen MRP Energy Oy. NIBEn maalämpöpumppuja on tulossa myös toiseen sa- voista. Lisäksi talon katolle on asennettu aurinkoenergiakeräi- mantyyppiseen kerrostalokiinteistöön, jonka rakennustyöt al- miä, joista saadaan kiinteistöön lisäenergiaa. Kutakin asuinta- kavat lähiaikoina Seinäjoella. Hannulan mukaan maalämpö- loa varten kallioon on porattu 10–14 maalämpökaivoa, jotka pumppuja asennetaan juuri nyt useisiin kohteisiin koko Suo- kaikki ulottuvat 200 metrin syvyyteen. Hannulan mukaan läm- messa. ”Maalämmön suosio kasvaa koko ajan. Maalämpöjär- pökaivot porattiin Vaasassa hyvissä ajoin. ”Yleensä kaivot po- jestelmillä on kysyntää varsinkin Lapin seudulla, koska siellä rataan valmiiksi, kun kerrostalon seinät on rakennettu ja lattiat lämmityskausi on pitkä”, Hannula arvioi. 18 kita 1/ 2012