KITA 1/2012 | Page 11

Reilu peli! Millaisia viestejä hissiasiamies Holappa sitten saa lähiöistä? Hänen mukaansa yksi ikuisuusongelma taloyhtiöissä on ratkennut, kiitos uuden asunto-osakeyhtiölain. Vuonna 2010 voimaan tullut laki linjaa, että taloyhtiöön jälkikäteen rakennettavien hissien kustannukset jaetaan jatkossa eri tavalla kuin ennen. Uuden lain mukaan kustannukset jaetaan sen mukaan, kuinka hissin arvioidaan vaikuttavan kunkin huoneiston arvoon. Kustannukset jyvittyvät siten, että ylemmät kerrokset maksavat hissistä alakerrosten osakkaita enemmän, sillä he myös hyötyvät siitä enemmän. ”Laki on oikeudenmukaisempi kuin vanha, ja on kyllä vähentänyt suunsoittoa taloyhtiöissä.” Aikaisemmin hissihanketta nousi herkästi vastustamaan se ensimmäisen kerroksen asuja, joka koki kärsineensä vääryyttä – ja joutuvansa maksumieheksi toisten hissihurvittelusta. Uudessa systeemissä kansalaisen oikeustaju ei joudu koetukselle vastaavalla tavalla. Toinen lainmuutos koskee hissin rakentamista vain yhteen portaaseen. Esimerkiksi jos hissi rakennetaan vain A-portaaseen, ei B-portaan osakkaiden tarvitse osallistua rakennuskustannuksiin lainkaan. Päätös vain A-portaan hissin rakentamisen mahdollistamisesta voidaan tehdä yhtiökokouksessa yksinkertaisella enemmistöllä, ja lisäksi tarvitaan toinenkin äänestys, eli A-portaan osakkaiden enemmistön kannatus hankkeelle. ”Hissin hankintakustannukset lankeavat katettavaksi vain sen portaan asukkaille, jotka hissin hankkivatkin, mutta jatkossa hissin huolto- ja kunnossapitokustannukset sen sijaan jakautuvat maksettavaksi kaikkien talon osakkaiden kesken”, Holappa täsmentää. Keskity positiiviseen Vaikka kokemukset uudesta laista ovat pääosin myönteisiä, Holappa tietää että taloyhtiössä harvoin vallitsee suloinen yksimielisyys tämäntyyppisten hintavien investointien suhteen. Hänen neuvonsa ”änkyröiden” kanssa taistelevien hallitusten jäsenille on kuunnella kaikkia osakkaita mutta keskittyä niihin positiivisiin puoliin hissihankinnassa: ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten lisäksi myös nuoremmat, eri elämänvaiheissa olevat taloudet hyötyvät hissistä huomattavastikin. Kamppailu lastenrattaiden ja kauppakassien kanssa helpottuu, eikä muuttokaan enää ole mahdoton toteuttaa. Kysymys on tietenkin myös turvallisuudesta, sillä tapaturmat portaissa vähenevät hissin tulon myötä. Bisnesargumentteja kaipaaville taas voidaan todeta, että hissi on mitä suurimmissa määrin kiinteistön kehittämiseen liittyvä hanke. Hissin avulla parannetaan mm. talon ajanmukaisuutta, asumisen laatua, talon arvostusta ja kiinteistön ar- 1 / 2012 kita 9