KITA 1/2011 | Page 59

sätyötä, mutta antaa oikein toteutettuna arvokasta tietoa halli- Tuoretta verta hallituksiin tukselle yhtiön osakkaiden näkemyksistä.” Taloyhtiöiden kestoharmina tuntuu olevan se, että väkeä halli- Uuden lain myötä viestintä eri muodoissaan lisääntyy väkisinkin. Lackschewitz näkee, että viestinnässä, kuten koko taloyhtiön hyvässä hallinnossa, korostuu ammattitaitoisen isännöit- tukseen on vaikea löytää. Lackschewitz kuittaa, että aina hallitus on kuitenkin saatu kokoon, hyvä tai heikompi. ”Arastelu hallituksen jäsenyyteen tulee vääristä mielikuvis- sijän rooli. Tilanteessa, jossa yhtiöllä on ammattitaitoinen isän- ta tai epätietoisuudesta vastuista. Jos hallitus noudattaa huolel- nöitsijä, tämä voi paikata jopa heikomman hallituksen vaati- lisuutta ja voimassa olevia lakeja ja säädöksiä niin loput riskit matonta työpanosta kun taas hyväkin hallitustyöskentely voi – vahingot – voidaan kattaa hallituksen vastuuvakuutuksella.” kaatua heikkoon isännöitsijään. Toinen arastelun aihe on epävarmuus omista kyvyistä, kos- ”Näin ollen hallituksen tärkein asia niin onnistuneelle vies- ka tarkkaa kuvaa hallituksen työskentelystä ei välttämättä ole tinnälle kuin muullekin toiminnalle on valita hyvä isännöitsijä, lainkaan muodostunut. Lackschewitzin mukaan haasteena on joka on aktiivinen ja tehtäviensä tasalla.” löytää aktiivinen ja kyvykäs hallitus, jolla on oikea motivaatio Lackschewitzin mukaan viestinnälle on myös hyvä luoda dokumentoitu suunnitelma, jonka mukaan sitä toteutetaan suunnitelmallisesti eri tilanteissa. Näin ei tarvitse ruveta ta- sekä käsitys yhteisen omistuksen hallinnoinnista ja kyky käyttää ulkopuolisia ammattilaisia. Omaa hallitu ͽͅ