KITA 1/2011 | Page 4

TOIMITUKSELTA LAIHIALAINEN ENERGIAKONSULTTI TALOYHTIÖN SISÄLLÄ voi esiintyä kovastikin vihertävää ajattelua, mutta arki on silti tasaisen har- maata ja hiilijalanjälki mustanpuhuvaa. Pienillä kotikonsteilla pääsee kuitenkin alkuun ekoasumisessa, ja jahka vauhtiin päästään kunnolla, alkaa tulostakin syntyä. Ensin pitää miettiä mistä oikein puhutaan, kun puhutaan taloyhtiöiden energiatehokkuuden parantamisesta. Energiaa voidaan pihistää kolmella eri tavalla: hiomalla käytön ja ylläpidon toimia, 1/2011 JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 09 686 6250 tuunaamalla kokonaan erillisiä ylläpitomanöövereitä tai tekemällä remonttia. faksi 09 685 2940 Taloyhtiön ei tarvitse jäädä tumput suorina ihmettelemään, sillä työkalupakissa on jo useampi työkalu vihreän vallankumouksen tekemiseen. Esimerkiksi kiinteistönhoitosopimukset voidaan virittää [email protected] hyvinkin energiatehokasta käyttö- ja huoltotoimintaa ohjaaviksi. Ennen kuin mitään suurempaa operaatiota aloitellaan, on syytä pohtia, mistä päästä energiapommia kannattaa lähteä purkamaan. Ihan ensiksi pitää siis selvittää, miten paljon kulutetaan talo- www.publico.com PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Paul Charpentier yhtiön lämmitykseen, kiinteistösähköön ja käyttöveteen. Nykytila ja korjaustarve selviävät esimerkiksi asuinkiinteistön kuntoarvion yhteydessä tehtävällä energiaselvityksellä tai erillisen energiatodistuk- GRAPHIC DESIGN sen yhteydessä tehtävillä toimilla. Jos halutaan syvällisempi selvitys, kannattaa tilata asuinkiinteistön energiakatselmus. Jahka status quo on selvillä, katse on siirrettävä rohkeasti horisonttiin. Minimiaikajänne on tuo TOIMITUKSEN A5 Plate Media Oy KOORDINAATTORI (nyt lakisääteinen) viisi vuotta, mutta tosifiksu yhtiö elää tietenkin kvartaalitaloudessa (lue: 25 vuotta). Mirkka Lindroos Remonttia ja rahanmenoa ei kukaan rakasta, mutta strateginen ote taloyhtiön kunnostuksiin auttaa ottamaan kipakatkin iskut vastaan – myös ne yllätyksellisemmät. Motiva on listannut toimenpiteitä, joita energiapihin yhtiön kannattaa harkita. Ylivoimainen ykkö- ILMOITUSMYYNTI nen tällä listalla on sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön, jolloin energiankulutus enemmän kuin puolittuu (arvioitu energiansäästö 50–65 %). Kakkosena tulee ilmalämpöpumpun asennus huoneistokohtaista sähkölämmitystä täydentämään (25 %). Kolmospallille onkin sitten tunkua, kun parhaimmillaan 20 % säästöihin voidaan päästä useampaa eri tietä. puh. 09 6866 2524 Näistä varteenotettavin lienee lämmönjakokeskuksen, öljylämpökattilan tai vastaavan uusiminen, mutta sanansa on sanottavana myös lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän asianmukaisella säätämisellä ja seinän ja katon lisäeristämisellä. Lämmön talteenottojärjestelmä nipistää energialaskusta pois 15 prosenttia ja ikkunoiden vaihdolla tai lisälasin asentamisella voi päästä lähes samaan (10–15 %). Viimeisenä vinkkinä Motiva listaa vedenkulutuksen vähentämisen, josta saatava säästö on ”enää” 10 prosentin luokkaa. Tällöin kuvaan astuvat vettä säästävät suihkujen ja hanojen suuttimet ja sekoittimet sekä huoneistokohtaiset vesimittarit. (Luonnollisesti myös vuotojen suhteen on oltava nollatoleranssi.) Kaikki taloyhtiöissä eivät varmasti ole valmiit allekirjoittamaan yhtiökohtaista Kioton sopimusta. ”Kerran vuosisadassa” -talven sattuessa hollille kahdesti peräkkäin – niin kuin nyt näyttäisi käyvän – etenkin vanhat tervaskannot alkaa purnata tiukkoja ilmastorätinkejä vastaan. Mutta jos nouseva merenpinta ei huoleta, niin oman lompakon hyvinvoinnin nyt ainakin luulisi kiinnostavan. Esimerkki: jos otetaan 40 huoneiston helsinkiläinen kerrostalo ja tiputetaan huonelämpötilaa kahdella asteella, lämmityskuluissa saadaan aikaan noin 3 000 euron vuotuinen säästö. Jos taas veden kanssa lutraamista rajoittaa 20 prosentilla (keskimääräisestä 155 litrasta asukasta kohden vuorokaudessa; taloyhtiössä 75 asukasta), vuosikustannukset hujahtavat alaspäin noin 4 000 euroa. Vihreä – se on rahan väri. Jaakko Kopperoinen SAMI J. ANTEROINEN 2 kita 1 / 2011 Tom Appelroth [email protected] Jaakko Lätti [email protected] puh. 09 6866 2576 [email protected] puh. 09 6866 2553 Kim Korlin [email protected] puh. 09 6866 2521 TILAAJAPALVELU [email protected] TOIMITTAJAT Sami J. Anteroinen Merja Kihl Ari Mononen Tage Eriks