KITA 1/2010 | Page 62

ARKKITEHTI ELSE KETTUNEN AREENA ARKKITEHDIT OY: KAIKKIEN TOIMIJOIDEN YHTEINEN PERUSTYÖ JA JAETTU TIIVISTETTY TIETO VARMISTAA ONNISTUNEEN REMONTIN ”Taloyhtiön nimeämä, asukkaista ja suunnittelijoista muodostettu työryhmä on julkisivuremonttien ja peruskorjauksien aikana alusta alkaen ratkaisevassa asemassa. Ryhmä ei saa olla liian suuri. Siinä on yleensä hyvä olla 6–8 henkilöä, joihin kuuluvat lisäksi isännöitsijätoimiston edustaja sekä joissakin tapauksissa rakennuttajakonsultti. Näin tuotetaan ja sovelletaan yhteistä tiivistettyä tietoa projektista päätöksentekoa varten”, arkkitehti Else Kettunen Areena Arkkitehdit Oy:stä kertoi. TEKSTI JA KUVAT: RISTO VALKEAPÄÄ ”Arkkitehti joutuu asettumaan asujan asemaan. Olemme tee prosessi – yleensä rakennuslupa on haettava myös linjasa- tekemisissä taloyhtiön työryhmän kanssa monessa istunnossa. neerauskohteissa, mikäli olemassa oleva märkätila rakenne- Yhtiökokouksessa työn tulokset esitellään, ja näin työ etenee taan uudestaan, kun todettu kosteus/ homevaurio edellyttää vaihe vaiheelta. Jo ennen urakkatarjousvaihetta tarvitaan alus- laajamittaisia tutkimus- ja korjaustoimenpiteitä. tava kustannusarvio.” Pääperiaate julkisivukorjauksissa on, että arkkitehti esittää Suunnittelijan kannalta on olennaista että kohteen nykykunnosta saadaan mahdollisimman tarkka tieto heti suunnitte- korjausehdotuksen asukkaille ja neuvottelee ratkaisusta raken- lun alkuvaiheessa. Riittävän tarkka kuntotutkimus luo pohjan nusvalvonnan kanssa. Rakennesuunnittelijan kanssa etsitään tarkkojen suunnielmien tekemiselle ja sitä kautta luotettavan tarkoituksenmukainen rakenteellinen ratkaisu ja tehdään detal- hinnan saamiselle tarjousvaiheessa. jisuunnitelmat. Sekä suunnittelijoiden että rakentajien referenssit vastaavien kohteiden toteuttamisesta luovat turvallisemman pohjan tu- Rakennusluvasta kaikki alkaa levista kustannuksista ja ainakin vähentävät lisälaskujen perus- ”Ensimmäinen tehtävä projekteissa on selvittää, vaaditaanko telemista taloyhtiölle rakentamisen aikana. kohteessa rakennuslupaa, ja mikä on kaavatilanne. Siitä läh60 kita 1 / 2010 ”Yhteistyö viranomaiten kanssa muodostaa oleellisen osan