KITA 1/2010 | Page 21

muuttaa asunnostaan pois viemäriremontin ajaksi vai onko se tehty, hänen esimerkiksi töissä ollessaan, yhden päivän aikana.” Menetelmästä riippumatta Heiniemi uskoo, että työsarkaa tulee olemaan riittämiin kaikilla alalla toimivilla. Tärkein asia niin tilaajan kuin toimittajankin näkökulmasta on hänen mielestään se, että suuren työmäärän alla ei aleta oikomaan työtavoissa vaan asiat tehdään sovitusti, hyvästä laadusta tinkimättä. Samoilla apajilla Prolinen kanssa liikkuu EW-Liner Oy, jonka Tubus-menetelmällä viemäriputkistot myös saneerataan ruiskuttamalla uusi putki vanhan putken sisään. Petteri Niemi kertoo että ensimmäiset kaupalliset Tubus-saneeraukset tehtiin asuintaloihin Ruotsissa 1998 ja Suomessa menetelmä on ollut käytössä vuodesta 2005 lähtien. ”Suurempia kohteita Suomessa on 325 kappaletta, sekä lisäksi on lukuisa joukko pieniä”, Niemi lisää. Myös Tubus-ruiskutusmenetelmä vie tavallisesti yhden työpäivän huoneistoa kohti. MOLEMPI PAREMPI NewLinerin tuotevalikoimasta taas voi- daan valita joko ruiskuvalu tai sukitusmenetelmä. Kummallakin tekniikalla saadaan aikaan uudet putket, joiden kestoikä on verrattavissa perinteisesti rakennettuihin putkiin. NewLinerin putkiremontissa vanhojen putkien sisään ruiskuvaletaan tai sukitetaan kestävä, itsekantava putki. Käytettävä tekniikka valitaan putkien sijainnin ja ominaisuuksien mukaan. Näissäkään menetelmissä asukkaiden ei tarvitse muuttaa asunnoista pois prosessin ajaksi ja aikaa hujahtaa yleensä vain päivä. Toimitusjohtaja Ville Viikari kertoo, että asenteet uusien menetelmien suhteen ovat muuttuneet suosiollisemmiksi. Viikarin mukaan yritys ei ole vuoden sisällä kokenut minkäänlaista muutosvastarintaa tai epäilyä. Myös tulevaisuuden näkymiä pidetään positiivisina. Newliner-putkiremontti on toistaiseksi toteutettu vasta muutamaan sataan huoneistoon. Ensimmäinen isompi työ aloitettiin helmikuussa 2009. KOKONAAN UUSI PUTKI? Picote Oy uskoo vieneensä pinnoitustekniikan kokonaan uudelle tasolle. Toimitusjohtaja Mika Lokkinen itse asiassa toteaa, että pinnoitus on tavallaan vain välivaihe ja yrityksen lanseeraama Picote-sukitus lopullisempi menetelmä. Picote-menetelmässä putken sisäpintaan ei tehdä pelkästään pinnoitekalvoa, vaan valetaan uusi yhtenäinen, runkojäykkä ja saumaton putki. ”Meillä on esittää sertifikaatit siitä, että kyseessä on ominaisuuksiltaan kokonaan uusi putki.” Uusien menetelmien äänenkannattajaksi perustettiin syksyl- 1 / 2010 kita 19