KITA 1/2010 | Page 17

RAKENNUSALAN SUHDANNERYHMÄN helmikuisen arvi- ja energiatehokkuuden parantamisnäkökulma on otettu vahvasti on mukaan talonrakentaminen vähenee kuluvana vuonna vielä huomioon lähes joka puolella. 3–5 prosenttia. Erityisesti toimistorakennusten, mutta myös teol- ”Euroopan tasolla korjausrakentamisen osuus nousee noin lisuus- ja varastorakennusten rakentaminen on heikkoa. Sen si- puoleen kaikesta rakentamisesta”, Pajakkala arvioi. Monissa jaan asuntoaloitusten kasvu nopeutuu vuoden aikana, toteaa maissa (Ruotsi, Tanska, Saksa, Italia) käytetään hänen mukaansa Rakennusalan suhdanneryhmän Rakentaminen 2010 -raportti. normaalistikin enemmän rahaa uudisrakentamiseen. Uusia asuntoja arvioidaan aloitetun vuonna 2009 noin Pajakkala havainnoi, että Suomen trendinomainen, nopea 22 000 ja aloitettavan tänä vuonna 23 000–24 000 kappalet- korjausrakentamisen kasvu on poikkeuksellinen Länsi-Euroopas- ta. Valtion tukeman tuotannon aloitukset vähenevät lievästi. Kor- sa. ”Erityisesti Suomen asuntokorjaukset kasvavat Eurooppaa no- jausrakentaminen jatkuu – elvytystoimien tukemana – vilkkaana, peammin. Potentiaalia on edelleen runsaasti, Suomen panos- vaikkakin työvoiman saatavuudessa on paikoitellen ongelmia. tus suhteessa bruttokansantuotteeseen tai per asunto on Euroo- Suhdanneryhmän mukaan korjaushankkeita myös harkitaan pan keskiarvon alapuolella”, Pajakkala huomauttaa. Esimerkik- entistä tarkemmin niin asuin- kuin erityisesti toimitilarakentami- si asuntoa kohden korjausrakentaminen nielee Suomessa tuom- sessa. Julkisten rakennusten korjauksia käynnistetään elvytysnä- moiset 1 600 euroa vuodessa, kun tanskalainen remppaa kämp- kökulmasta. päänsä yli kaksinkertaisella summalla. HYVÄÄ HYTINÄÄ Kuluttajien peruskorjausaikomukset ovat IRTIOTTO LAMASTA Kansainvälisen taantuman kourissa kär- kasvussa kotitalousvähennyksen ja matalien korkojen vauhditta- vistelevät valtiot ovat huomanneet, että korjausrakentaminen on mina. Myös energiatehokkuuden parantaminen on aikomusten työllistävää ja järkevää toimintaa. Näin ollen tukea sataa eri kasvun taustalla. muodoissa: verovähennys, alv-pudotus, koroton tai tuettu laina... Korjausrakentamisen kokonaismäärä vuonna 2008 oli Pajakkala uskoo, että korjausrakentamisella, tai paremminkin 9,4 miljardia euroa. Määrän arvioidaan vähentyneen vuonna rakennusten uudistamisella, on hyvät tulevaisuudennäkymät, sillä 2009 noin prosentin ja vähenevän vuonna 2010 edelleen noin tekemistä riittää ja markkinat ovat jatkossa suuremmat kuin uudis- prosentin. rakentamisessa. ”Korjausrakentamiseen kannattaa panostaa – ja Raportin mukaan uudisrakentamisen nopea kasvu sitoi rakentamisen resursseja merkittävästi vuosina 2007–2008 ja hi- se edellyttääkin panostuksia.” Itse korjausrakentamisen sisällä on monia erilaisia kehitysil- dasti korjausrakentamisen useita vuosia jatkunutta noin 5 pro- miöitä – esimerkiksi putkiremontit kasvavat selvästi keskimääräis- sentin kasvua. Asuinrakennusten k