KITA 1+2/2019 | Page 51

SSTL on puhtausalan kattojärjestö SSTL Puhtausala ry:n yritys ja yhteisöjäsenet voivat olla yksityisiä palveluliikkeitä, kuntia, sairaaloita, oppilaitoksia tai muita puhtausalalla toimivia organisaatioita. Yritys- ja yhteisöjäseniä on noin 105 kappaletta vuoden 2019 alussa. SSTL Puhtausala ry on puhtausalan neuvonta- ja koulutusjärjestö, jonka tehtäviin kuuluvat alan osaamisen ylläpito, kehittäminen, oppimateriaalin tuottaminen, tiedottaminen, neuvonta ja koulutus. ” Arkea kotona halutaan helpottaa, jotta aikaa jää perheen yhdessäoloon enemmän. SSTL Puhtausala ry:n puhtausasiantuntija Minna Kyllinen sanoo että, kevättä kohti mennessä niin kodeissa kuin taloyhtiöissä herätään auringonpaisteeseen, joka paljastaa likaiset ikkunat. Kevät onkin ikkunanpesujen sesonkiaikaa niin kotitalouksissa kuin taloyhtiöissä. ”Siivoustaajuudet vaihtelevat asiakkaan toiveen mukaan eli joku haluaa siivouksen kerran viikossa joku kerran kuussa tai jopa harvemmin”, Kyllinen sanoo. Jos arvuutellaan, ketkä siivouspalveluja tilaavat, niin totuu­ desta ei olla kaukana, jos mieleen tulevat heti ensimmäisenä lapsiperheet ja vanhukset. Ikääntyvillä kyse voi olla jo voimien Ja mikäpä muukaan kiinnostaa asiakkaita, kun jokaisen meidän kevään hirvitys, ikkunoiden pesu. ”Kevättä kohti mennessä niin kodeissa kuin taloyhtiöissä uupumisesta ja maksukykyäkin on jo tämän päivän ikäihmi­ herätään auringonpaisteeseen, joka paljastaa likaiset ikkunat. sillä. Kevät onkin ikkunanpesujen sesonkiaikaa niin kotitalouksissa ”Kun puhutaan kotisiivouksista, niin ikääntyvät pariskunnat kuin taloyhtiöissä”, Kyllinen sanoo. ja yksin asuvat seniorit ovat isoin ryhmä kotisiivouspalvelujen tilaajina. Kotisiivouksia käyttävät myös paljon lapsiperheet, Hyvä muistaa kotitalousvähennyksestä joissa vanhemmat ovat uraa tekevässä elämänvaiheessa”, Kotitalousvähennys on tuonut alalle yhä lisää yrittäjiä koti­ Kyllinen kertoo. siivouksiinkin. Siivousalan yrityksistä muistutellaan, että aina Lapsiperheet haluavat yksinkertaisesti enemmän laatuai­ se halvin tarjous ei ole se paras. Eikä myöskään kallein. kaa perheen kesken, kun siivoussavottaa. Lapsiperheissä kun Jotkut yritykset tarjoavat jopa ensimmäistä siivouskertaa siivous on muuten lähes jokapäiväinen urakka, vähintään vii­ ilmaiseksi, jos sopimus kotisiivouksesta on pidempiaikaisempi. koittainen. Osa yrityksistä tarjoaa pelkän siivouksen lisäksi myös muita ”Arkea kotona halutaan helpottaa, jotta aikaa jää per­ heen yhdessäoloon enemmän”, Kyllinen sanoo. palveluita, koiranulkoilutuksesta lähtien. Isompien yritysten kavalkadiin kuuluu myös lastenhoitoa lapsiperheissä ja hoiva­ palveluitakin. Perussiivous kiinnostaa kotitalousasiakkaita Tilaajan on muistettava tarkistaa, silloin kun kotitalous Useimmat asiakkaat haluavat pelkän normaalisiivouksen, ostaa esimerkiksi siivouspalvelun yritykseltä tai yrittäjältä, eivätkä valtavia siivousurakoita. kuuluuko yritys ennakkoperintärekisteriin. Jos yritys ei kuulu ”Normaali kodin ylläpitosiivous eli viikkosiivous on tyypilli­ ennakkoperintärekisteriin, kotitalouden on itse huolehdittava sin tilaus, josta usein tehdäänkin sopimus pitemmäksi aikaa”, työnantajavelvoitteista. Kotitalousvähennystä haetaan verot­ Kyllinen kertoo. tajalta ja siivouksen hinnasta voi vähentää verotuksessa 50 Se, kuinka usein siivousta halutaan, onkin sitten jo eri asia. Joillekin riittää siivous harvemminkin. prosenttia. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2  400 euroa vuodessa ja omavastuu on 100 euroa. n 1–2 /  2019  kita 51