KITA 1+2/2019 | Page 17

sultaatiota sisäilmaongelmien ratkaisemisessa? – Tätä aihetta käsiteltiin sekä tilaajan ja palveluntarjoajan näkökulmasta. Pasanen muistuttaa, että tuore asumisterveysasetus säätää ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista, mutta nykytilanne ei ole aivan ongelmaton. Esimerkiksi eri kaupun- git, jotka etsivät sisäilma-asiantuntijoita, voivat päätyä tuijotta- maan sertifikaatteja osaamisen sijaan. ”Täytyy kysyä, että onko olemassa vaara, että kokemuk- sen ja muutoin hankitun osaamisen kautta pätevöityneitä asiantuntijoita jotenkin aliarvioidaan tässä prosessissa”, Pasa- nen pohtii. Paneeli jäi mieleen Kakkospäivän paneelikeskustelussa pureuduttiin huonon sisäilman laadun ratkaisuun ja ratkaisupolkuihin yksilön näkö- kulmasta. Onnistumisen polokuja -paneelia luotsasi puheen- johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriöstä. ”Paneelissa oli hieno, ihmislähtöinen näkökulma”, toteaa Anne Hyvärinen. Kuopiossa tuotiin luonnollisesti esille myös tuoreita tutki- mustuloksia. Kati Huttunen Itä-Suomen yliopistosta valotti sisäil- man ongelmien ja terveysvaikutusten todentamiseen kehitettä- Erityisen mielenkiintoista infoa tarjoili myös Tomi Tolppi vien uusien tutkimusmenetelmien kehittämisen ja validoinnin Suomen Asbesti- ja Pölysaneerausalan liitto ry:stä, joka kertoi haasteita. Esimerkkitapauksena oli toksisuustesti. asbestin analysoinnista ja laadunvarmistuksesta. Tieto liikkeelle Pasanen itse korosti avaussanoissaan jatkuvuuden merkitystä tiedon siirrossa. Hänen mukaansa pajan osallistujien joukossa istui niin mestareita kuin kisällejäkin, jotka hyötyivät tilaisuu- desta eri tavoin: esimerkiksi alan konkari ei ehkä saa niin pal- jon uutta tietoa, mutta ”heimojen kokoontuminen” tuo kosolti verkostoitumismahdollisuuksia. ”Kun eri kokemustaustoista tulevat ihmiset kohtaavat, tieto liikkuu.” Pasanen kehaisee myös näytteilleasettajien (63 kpl) roo- lia tilaisuudessa. ”Teknologiat ja laitekanta saatiin tätä kautta tehokkaasti alan ihmisten tietoisuuteen.” n Sisäilmapaja10:n esitykset ja videotallenteet löytyvät Sisäilmayhdistyksen kotisivuilta: www.sisailmayhdistys.fi/ Tapahtumat/Sisailmapajat/Kuopion-Sisailmapaja10-juhlapaja 1–2 /  2019  kita 17