KITA 1+2/2018 | Page 26

KUVA : PIXABAY

Sisäilma-asiat puhuttavat myös julkisella puolella . taa tilakohtaista säätöä , yksinkertaistaa järjestelmiä , helpottaa vianetsintää ja pienentää kokonaisenergiankulutusta ”, hän listaa .
Analyyttinen ote valttia Toimitusjohtaja Juha Tamminen Betton Oy : stä katsoo , että ilmanvaihto-asioissa tietoisuus on lisääntynyt tutkimuksen ja analysoinnin osalta .
” Yhteiset mittausmenetelmät ja normit ovat kehittyneet , mutta samaan aikaan tulee jatkuvasti uusia altistavia aineita , joiden mittauskin on vielä hakusessa .” Yleisesti ottaen Tamminen silti arvioi , että pelottelu sisäilmaongelmilla on vähentynyt ja ymmärrys lisääntynyt – myös korjaustoimenpiteiden osalta .
Tammisen mukaan isot rakennusliikkeet ovat nyt kuitenkin syyttämässä muovimattoja ongelmista eivätkä tahdo niitä käyttää . ” Tähän teemaan alan liitto palaa alkuvuodesta ja pyrkii tekemään yhtenäisen lausunnon . Tässä yhteydessä tultaneen korostamaan oikeita työtapoja sekä esimerkiksi lattiatasotteiden oikeaa käyttöä .”
Anna mattoliiman kuivua ! Tamminen muistuttaa , että liian ohuet tasoitekerrokset eivät anna mattoliiman kosteudelle tilaa kuivua . ” Kuitenkin nimenomaan tästä asennusliikkeet joutuvat tinkimään hintakilpailussa ”, hän lisää .
Betton tarjoaa erilaisia tiivistysratkaisuja sekä ilmavuotojen tiivistyksiin , että vaativimpiin betonipintojen tiivistyksiin kaasumaisia haitta-aineita kohtaan . Tammisen mukaan yrityksen sisäilmapuoli on jatkuvassa kasvussa .
” Blowerproof Liquid -tuotesarja on helpottanut työn tekoa ja varmistaa näin omalta osaltaan onnistuneen lopputuloksen . Myös ruiskutettava suojamassa mahdollistaa korjausten teon kohteissa , joihin ei aiemmin päässyt kunnolla edes käsiksi .”
Koulutusyhteistyöllä hyviin tuloksiin Espoolainen yritys myös kouluttaa urakoitsijoita ja suunnittelijoita tuotteiden oikeaan käyttöön – ja toimitusjohtajan mukaan tämä työ on samalla lujittanut yhteistyötä asiakasrajapinnassa . Bettonin toinen tuotelinja on Uzin-tasoitteet , pohjustimet sekä mattoliimat . ” Tämä on usein se perusta , mille myös onnistuneet lattiat perustetaan .”
Tamminen näkee , että tiivistysmarkkinat kasvavat nyt voimakkaasti – ja samaan aikaan kilpailu on kiristynyt , kun alalle tulee uusia toimijoita ja ratkaisuja .
” Tässä vauhdissa pitää sekä urakoitsijan että suunnittelijan pitää pää kylmänä ja vaatia luotettavaa näyttöä tuotteesta . Jos ei ole referenssejä , niin ainakin tiiviystestauksen tulee olla kunnossa ”, hän summaa . n
26 kita 1 – 2 / 2018